Hitlerkin on ollut vain tavallinen ihminen

Ajatelkaapa että Hitlerkin on ollu ihan tavallinen ihminen.

Tehnyt ensin raskaan ja stressaavan työviikon väitellen sotamarsalkoiden (niiden pölkkypäiden!) kanssa mikä SS:n valiodivisioona millonki heitetään mihinkin päin Stalinin ali-ihmislaumoja vastaan. Das Reich vai Wiking... Ja Stalingradin mottia aukomaanko vai Kurskiin panssaritaistelemaanko...


Ja joutunut kantamaan huolta semmoisestakin yksinkertaisesta pikku jutusta kuin tuhoamisleireistä.  Olisi nyt luullut korkeiden SS-upseerien laisten miesten käsittävän omin päinkin miten tärkeää on huolehtia niistä leireistä ihan ensin! Ja vasta sitten keskittää resurssit sotia ropsimiseen...

Voi vain kuvitella miltä on tuntunut kun hän lopultakin on perjantai-iltana saanut vähän omaa aikaa.

Heittänyt viihteelle, juonut ensi töikseen Mannerheimin (sen nahjuksen!) lahjaksi lähettämän kossupullon kolmella ryypyllä, nauttinut hetkessä elämisestä ja piessyt Eva Braunin. Ja palan painikkeeksi muistellut viikon tapahtumia jo hiukan huvittuneenakin.

Aamuyöstä sitten lähetellyt seisovan melansa taiteellisesti tasokkaita kuvia (kuvannut Leni Riefenstahl) vihamiehensä Stalinin ja ystävänsä Mussolinin vaimoille ja uskollisista uskollisimmalle, itselleen Himmlerille.

Palan panikkeeksi kaivautunut pehkuihin hampaat pestyinä ja hyvin omintunnoin...

Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

- Captain Industry