Siirry pääsisältöön

Runot ja biisit

Runot ja biisit

Kaikki tällä sivulla sijaitsevat lyriikat ja tekstit ovat minun (Jarppi 92) mielikuvittelemiani ja ylöskirjoittamiani ja niiden käyttö ilman lupaani on kielletty.


Ahneus

…ja se elämä jonka jätin

se tuli taas

tyhmempänä ja vahvempana


ja se toinen elämä

sekin jätetty

viisoissaan


sen tahtoisin siksi ottaa

enkä tästäkään luopua

tästä köyhästä


niin ahne olen


Alussa

lilja ja lumi
valkoisia kuin sielumme
ennen rakkautta


Anti

ilta on tyhjä
tyhjempi kuin kynäni
vaikka ei nuku


Anno domini 1531


anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

on anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

on herra isäni kreivi Bruchhausenin

en sanoin kuvailla voi tuota ilmettä

joka hurmasi Kustaa Vaasankin

en kuvailla voi kreivin käytöstä

pahennusta herättävää

kun katse nälkäinen seurasi näytöstä

mustaa messua lähentelevää


anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

on anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

ja kreivi Hoian ja Bruchhausenin

kulkee kohti päiväänsä viimeistä

ja tietää sen itsekkin

kun kaunis paashi rinnallaan

illoin käy hän vuoteeseen

niin rahvas anoo polvillaan

oi Luoja kosto suuntaa syntiseen


anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

on anno domini viisitoista ensimmäinen neljättä

ja kreivi Hoian ja Bruchhausenin

on kuollut kertaa monta kymmentä

mutta elää yhä vieläkin

ei kaltasensa saata kuollakkaan

se on tarkoitus Saatanan

havahdun kun kuulen kiljuntaa

ja alan mestaajaa odottamaan


Asconan barbaari

Savupatsas nousi Keski-Maasta,
tuli lihaksi Wotanin henki.
Maankuoren peitti haiseva saasta,
tuo Saatanan palkkarenki.

Tulinuoli syöksyi jyristen,
iski Butterflyn kaupunkiin.
Huusi roskaväki ylistäen:
usko Asconan barbaariin!

Asconan barbaari!
Asconan barbaari!

Tuo hirveä olio vaunussaan
kylvi kauhua reitilleen.
Ei lapsia saatu nukkumaan,
jotkut eivät heränneet.

Neidot jättivät miehensä
vuoksi pimeän soturin.
Ja silloin lähti tiehensä
tuo Asconan barbaari!

Asconan barbaari!


Bingo-Bango (Lyyristä kikkailua 1.)

Bingo-Bango tansseissa ei välttynyt naisten haulta

kun lainattuna puku ja mersu oli Papun Abulta

lääkkeenänsä päivittäin Chamomilla cupro culta

ja räppiin riimitykset kopioitu Kettus-Edulta


pikku rouva apurahaa oli hakenut EU:lta;

miehensä kun ”pieni” japsi oli, kotoisin Kofulta

ja rouva itse Suomesta, Pudasjärven Jongulta

siispä nautintoa täytyi hakea joka jehulta


illan mittaan mersu tuntui pikku-fiiulta

ja pikku rouvan esileikit liian rajulta

rouva korvaan sopersi: ”Mun ikioma kulta...”

soperteli minkä ehti Bingon runkkailulta


Bingo mietti: ”Mies jos tietäis kutsuis mua multa!”

mut pian huusi Bingo. ”Nyt jo lentää minulta!”

rouva pettyneenä muisti miehen Ua Poulta:

”Siltähän ei lentänyt edes lopulta…”


katuvana muisti Bingo: “On isäni piispa Yuhanna Qulta”

ja housut veti heti jalkaan, ihan vaan varulta

rouva mietti: ”Pellen yllä kaikki näyttää pelle-asulta…”

silloin autoon hyökkäs mies; sen silmät iski tulta!


se oli rouvan oma mies ja heittänyt ei huulta;

teräkseltä näytti jänteet, tuoksui ruudinsavulta

Shaolinissa taidot oppi Chan Yuen Wulta

ja omaksunut oli leffan jossa Sonya S. oli Uxulta


niinpä taidoiltansa vaikuttikin 2-kyulta

taas Bingo asuu Afrikassa, nimenänsä Zulta

ja muistaa kuinka eunukkina lähti Gåulta

suomeksi hän kiroaa: ”Jyy-mä-läulta!”


...vai oliko se nyt ”Jyy-maa-löulta...?"


Don meitä kutsuu


Kuin Zorrot El Doradon maan halki tietä kaakkoon

ei torku lossivahti, ei Don kun me kuljemme aurinkoon

ei kaipaa meitä kukaan, ei kukaan takaa juokse

voi luoja, tahdon mukaan, tahdon rakkaimpani luokse


nostan ja kaadan maljan elämän

vaikka suljitte jäisen portin emme väistäkkään

emme tänne jää


soi maa kaunis kuin synti, me olimme sokeat

tahdit jotka korva kuuli olivat raskaat ja nopeat

kuinka jaksaisin tyhjin huulin, kuinka jaksan kun mieli mustuu

Don huokas, tiesin ja kuulin; sen syli, se meitä kutsuu


nostan ja kaadan maljan elämän

vaikka suljitte jäisen portin emme väistäkkään

emme tänne jää


pätkillä alla lian povaajia innostan

voi olla, sen mestan pian, sen motellin, sen omistan


pois on nyt turhat haaveet joille annettu kaikki on

ja juoksemme virran rantaan. viis rannalla, vartoi Don

korvissa äänet Vesajanskan ja silmissämme mustuu

käänny ei meistä heikoinkaan; se synti, se meitä kutsuu


Ei kumpikaan

puu ja olut
huurteisia molemmat
eikä kumpikaan
sammuta paloa


Elämää

melettöminä aikoina

mielekkäitä tekoja

hiekkaa varpaissa

vettä kengässä

viima neuloina käsivarsissa


Enkeleitä petteessä


TV:n sammutan

leffa häipyy avaruuteen

menetän tajunnan

tuskin uskon päivään uuteen

sinut hylkäsin

nyt joudun katumaan

äsken käsitin

mikset soita milloinkaan


sänkyyn rojahdan

vedän peiton pääni yli

unta odotan

miksen pääse siitä yli

sylis kostean

muistan nyt ja loppuun saakka

pulloani kallistan

miksi olit mulle taakka


miksen riisunut sua silloin kokonaan

miksi vastannut en tuleen polttavaan

miksi hehku sammunut ei vaikka kotiin palasin

miksi tunteet, kiihkon, himon salasin


syvään haukottelen

teen enkeleitä peitteeseen

kuvaas katselen

mikset vastaa katseeseen

noustessani istumaan

valveunta susta nään

kuvaas tuijotella saan

etkä soita vieläkään


miksen riisunut sua silloin kokonaan

miksi vastannut en tuleen polttavaan

miksi hehku sammunut ei vaikka kotiin palasin

miksi tunteet, kiihkon, himon salasin


Haava

jos rakkautesi repii

revin minäkin

jos hajusi tappaa

tapat sinäkin

ja olet

murhaaja


murhaaja, joka tappaa

ollakseen yksin


Haiku

hilpeä huilu
hillitön rakastaja
haikujen haiku


Hai sie tiikeri (Lyyristä kikkailua 2.)

hai sie tiikeri
on haiku Hailuodosta
haista kukkanen


Haudat

kolmesti kuolleena
kerran ikävään
toisen kerran voimalaan
ja kolmannen muuten vaan

kolmesti haudassa
kerran faaraon
kerran Joosefin
ja viimeisen kerran Napoleonin

mutta kerran vain syntyneenä
jälkeen jääneitä etsineenä
vaienneena


Hautajaiset


vaipuu aurinko piiloon taakse maan

kuin häpeäisi verta kasvoillaan

minä sydänvertani häpeä en

hän on poissa, olen surullinen


me kuljimme kautta aikojen

läpi pimeiden aikakausien

aika muotoili kasvomme uudestaan

jotta sopisimme paremmin maailmaan


minä unessani tajunnut en

tartuin miekkaan ja sillä söin

herätessäni kauaksi heitin sen

en voi elää hirmutöin


presidenttimme nousivat jalustoilleen

tuotiin ydinkärjet lähtöalustoilleen

ei väliä sillä, ollaan lähekkäin

kaikki kääntyy kyllä parhain päin


ihmismassoilla sydämessä merkki pedon

he teuraaksi vievät karjaa kedon

sinä naiseni, miksi kuuluit heihin

jotka turvaavat pimeän valtateihin


minä unessani tajunnut en

tartuin miekkaan ja sillä söin

herätessäni kauaksi heitin sen

en voi elää hirmutöin


kylmä kohtalo huokui synkkää uhkaa

se oli tuuli, maailmamme tuhkaa

mutta sinua ei vienyt mukanaan

ei se kekäleitä jaksanut kuljettaa


viipyi maailma hetken paikoillaan

sitten jatkoi suunnaten kuolemaan

edes sinne yhdessä suunnanneet emme

jäimme ikuisesti toisillemme


turha jumalien yrittää on toivotonta

on heitä liian vähän, meitä liian monta

kun havahduin, oli aika uus

hautanasi ei kuoppa vaan ikuisuus


Herätys

Taas kerran yöllä nukkuneena nurkkaan.
Herätys on aina suuri tuskain tie.
Kun kopistani ulos valoon kurkkaan
mietin minne aamu tällä kertaa vie.

Ei seimeä, ei edes aasintammaa,
ei yhtään idän tietäjääkään näy.
Ei pisaraa, ei vaivaista grammaa
eikä kukaan vierelläni valoon käy.

Vain ikiomat ajatukset hienot.
Niillä kotinansa kärsinyt on pää.
Ja päässä soi pohjantuulet vienot
joista kukaan ei saisi iskelmää.

Oli eilen juhlat, oli kunnon bileet
ja minä jälleen olin narri kuninkaan.
Ja siellä juhlineet eivät diskohileet
vaan miehet rakin kaikkivaltiaan.

Olen luotu heille tähän pellen rooliin.
Olen orja herrain, koira käskijäin.
Jos joskus vain koskisi en booliin
sen kestää tuskin voisin selvin päin.

Kun unelmissain astuin aavelaivaan
ja tein kotiinpaluun palkkasotilaan.
Silloin uskoin vielä ylivoimaan taivaan.
Olin poika vain, en varjo potilaan.

Elin elämääni, yhtä pitkää kesää.
Nyt astuin synkkiin parrasvaloihin.
Tiedän vain; en tänne tee mä pesää.
En koskaan tottua vois näihin taloihin.

Nyt ympärillä on vain kylmää rautaa.
Sisin hukkuu mustaan tuleen polttavaan.
Näin hitaasti kun itse kaivaa hautaa
se pahalta ei tunnu ollenkaan.


Hiiriä vai ihmisiä?

kolmen polven synnit kasvoillansa vakavilla

otsassa pedon merkki, orjantappuroita ohimoilla

raiskaajat raiskaavat miehiä

sotureita viimeisiä

hiiriä vai hmisiä


valkokangas itkee kainalossaan keho sankarin

yleisö huutaa kuolemaa vaikka elää tahtoiskin

vai tahtoisitko vedellä

henkosia viimeisiä

hiiriä vai ihmisiä


jumalasi tarttuu ohjaksiin ja ratsastaa pois

nurkastasi katsoen ei muutoin olla vois

keho voimanrippeitä

kerää viimeisiä

hiiriä vai ihmisiä


valovalli murtuu kun peili maailman halkeaa

se alku on epäonnen seitsen- ja puolivuotiaan

sullotte suojiin ihmisiä

valittuja viimeisiä

hiiriä vai ihmisiä


revontulten taisteluun nousee kansa haudoistaan

hautaholvit aukinaiset luovat loppuun tunnelmaa

kansa vaati aikalisiä

hetkiä viimeisiä

hiiriä vai ihmisiä



Historiaa tehtiin

et rakasta mua enää, ethän rakastakkaan
tai sitten rakastat kuten äiti lastaan
olisinko enää minä jos epäilemästä lakkaan
sitä aina kysyn ja aina itse vastaan

tuhannet kilometrit sadalla eri kylmällä tiellä
vaikka olisit poissa oomme aina sylityksin
kun historiaa tehtiin mekin olimme silloin siellä;
olit kultainen vasikka ja minä olin yksin

olen koira joka piilossa haavojansa nuolee
sama hahmo kanssa epäilevän Tuomaan
vaikka koskee tiedän että tuskin tähän kuolee
ja tuskin mitään uutta pystyin luomaan


Hukassa

olen hukassa
O`Malleyn kujalla
mustaa tukassa
hopeaa suussa

ja vedet valuvat
sänkiposkille
kun jalat haluavat
vain kauas pois


Huomenna

huomenna kaikki on toisin
huomenna kaikki jo kuolee
eikä se edes harmita


Huomenna partioon

painostavaan hiljaisuuteen nukahtanut kylä
pimeys päälle kaatuvana
taivaanrannoista toinen vielä vaaleana

vaikka maailma elää synkkää yötään
unta ei tule
huomenna partioon


Hymysi

jäätyneet kukat

illan tuulen kelloissa

hymysi kera


Häjyt

Aavalla seisoo aukion laidalla
katsellen johonkin kaukaisuuteen.
Miksipä kulkea polulla kaidalla
toisille tehtyyn tulevaisuuteen?

Miksi ei puukkoon tarttua saisi,
miksi ei luottaa omaan voimaan?
Niihinhän Ilkkakin luottaa taisi,
niillä ne jääkärit tään loi maan.

Käskyjä anna tai vastaan ota.
Siinäkö kaksi on kauneinta tapaa?
Rauha on aina kun loppuu sota.
Silti ei mies saisi olla vapaa.

Kaiken ne vievät ja keskenänsä
aina uusia lakeja käy laatimaan.
Antanut jos on jo elämänsä
mitä vielä ne tulevat vaatimaan?

Puvut oli niillä ja paperitkin
ja ristejä kantoivat kaulallaan.
Pienenä niittä kun öisin itki
jo silloin ei uskonut Jumalaan.

Nyt kotinsa jättää ja lähtee tielle
jota muutama lähti jo kulkemaan.
Tuurista riippuu ihmisten mielle;
Sankar, vai viedäänkö vankilaan?

Kortteli rautaa ja silmissä jäätä,
varrella vaskesta välkkyvä vyö.
Taitoa löytyy ja riittää päätä,
pelota ei tuonelan loputon yö.

Poika joka miesten jälkiä kulkee.
Siihen ei pystyneet miehet toiset.
Raudalla elämän portteja sulkee.
Entä laulut pojasta? Valheita moiset!


Ihmisen sade


seison tuomiokirkon harjalla kuin kuva sotilaan

kun maailmani alle ammusvuoren haudataan

luonteeltaan on kansa sotilas, lahjoiltansa demoninen

ei mikään sille pyhää ole, ei kukaan paheellinen


silmin tummin katson kuinka satoansa korjaa ihminen

hän kylvi kuolemaa, nyt niittää viljaa Perkeleen

raivo luomakunnan heräsi kun sen raiskasivat sotilaat

satoi rakennelmat niskaan, tuhoutuivat laulumaat


näen rivit tiheät, haarniskoista valo kimmahtaa

ei periksi voi antaa ellei ole ketään joka armahtaa

itse luonto verta janoaa, se taistelua tarvitsee

se armeijoille nauraa jotka vastaan taistelee


sataa rautaa yötä päivää, itkee lapset jatkuvasti

sotaherrat bunkkereissaan taktikoivat loppuun asti

eikä joukkojansa pysäyttää voi äiti-luontokaan

ne tappavat ja tuhoavat puolesta pyhän maan


viimein haihtuu savu sakea, tuo katku ihmisen

alastonta maatani kuin katunaista katselen

onko synnyinseutuani tuo tanner arpinen

medaljongin maasta poimin ja tiedän vastauksen


terästäkin terävämpi, kauniimpi kultaa kalleintakaan

on viesti medaljongin, siihen hukun kokonaan

kunnes mielen valkokangas tuo muistot pelokkaat

nuo muistot piinaa mieltä, nuo kasvot lapsekkaat


pieni tyttö vääristynein kasvoin pakenee jyrinää

en auttaa voi, vaan kärsin. miksi täytyy ymmärtää

sataa kirkon lasit pokineen maahan kuumaan veriseeen

näin tappion on kärsinyt ken luotti aseeseen


Ilolla

sen kerran kun tahtoisin

olla elävä

sen kerran ainoan

pelkään elämää


ja joskus

kun voisinkin

niin

nauruun kuolisin


Isä, Poika ja Paha Henki

Isä on nyt osa Jumalaa.
Hän kiirastulen läpi vaeltaa.
Hän tuntee ihmissoihdut nuo, hän tuntee enkelitkin.
Mutta haudan takaa rakastan häntä sittenkin.

Tuo Jumala johon isä sulautuu
on suuri virhe, samoin kaikki muu.
Jos Jumala ei kuolla voi ei se ole suuruutta.
Hän itse tietää parhaiten; on kaikki turhuutta.

On tapahtuva jotain pian koko maailmalle.
Ottaa Luoja leivän, vaatteet pois, joudumme taivasalle
Soittaa tuulet takaa mantereen kertoen vaivasta.
Kiertää enkeleiden revyy, he ylistävät taivasta.

Saatanako on sitten osa minua?
Yöt aamuun asti valvoen ajattelen sinua
Sua rakastan kuin isääni mutta olet tästä maailmasta.
Silloin itsekkin maailmaa muistutan kun hoipun kapakasta.

On tapahtuva jotain pian koko maailmalle.
Ottaa Luoja leivän, vaatteet pois, joudumme taivasalle.
Soittaa tuulet takaa mantereen kertoen vaivasta.
Kiertää enkeleiden revyy, he ylistävät taivasta.


Jalojen teot

Jos koskaan tavannut et kuolemaa
et koskaan voi kai alkaa elämään.
Jos tiennyt et sä milloin luovuttaa
et tiedä milloin ketä pelätään.

Kun vaikerrukses nousee vapauteen
jälkeen mustan vankiluolaston
niin vapautes vain johtaa vankeuteen.
Synkempään kuin viime tuomion.

Sä kuiluissa nyt kuljet kaupungin
ja ostat kaiken minkä ansaitset.
Ja ostaessas annat kolehtiin
josta ottaneet on toiset ihmiset.

Sä kuinka paljon tänään tienasit
sen sijoittaa voit aina viisaammin.
Ja ihmisuhrit joita rienasit
kauttas läpi käyvät pelihelvetin.

Taas lakejansa luojat asettaa.
He tuntevatko kaikki ihmisen?
Ken heistä vastaa että lopettaa
nuo lait sodat ihmisveljien?

Nuo lukemansa kirjat kirjaston
ja opintonsa superkoulujen.
Ne ansaitsevat kaiken huomion.
Ne tunnusmerkit ovat jalouden.

On jalo nainen joka puremaan
jalon lapsen koulii lailla koirien.
Ja teot jotka jättää suremaan
ne tekoja on miesten jalojen.



Jos ottaisit minut (Uusi!)


Sinut löysin kun ketään etsinyt en.

Kaipuuta tunsin mutta kestin sen.

En missään oo hyvä, ees tavallinen.

Mulla outouskin vain merkki ihmisen.


Jos ottaisit minut, et olla voi jäätä.

Kuinka sielusi päättää, minä sitä en päätä.

Jos ottaisit minut, olet ottanut ihmisen.


Jäi kotini yksin kun lähdin mä kerran.

Sitäkin kaipaan mut vain sen verran

että teille kun kerron nyt mä totuuden

ei kallis se ollut lailla vapauden.


Jos ottaisit minut, sulle käännä en selkää.

Kuinka sielusi ohjaa, sitä koskaan en pelkää.

Jos ottaisit minut, olet ottanut ihmisen.


Kerran kai elää vain jokainen voi.

Kerran vain soittimet kaikille soi.

Kerran vain lepoon lasketaan haudan.

Loputon on polte rakkauden raudan.


Jos ottaisit minut, mitä sulle voin antaa?

Kuinka sielusi väsyy, kuinka jaksat sen kantaa?

Jos ottaisit minut, olet ottanut ihmisen.


Tuhannet myrskyt vastaan on tuulleet.

Sadat sydämet niitä kevääksi luulleet.

Kymmenet naiset olleet lämpöä vailla

Ei yksikään antanut sitä sun lailla.


Jos ottaisit minut, annat elämän mulle.

Kuinka sielusi pärjää, jos annan eloni sulle?

Jos ottaisit minut, olet ottanut ihmisen.



J&V


jos on renkaat ja ranteet ristikkäin

voiko bushmani niitä erottaa

erilleen toisistaan


jos eilen ristiinnaulitun näin

voiko hindu sitä todistaa

ilman todistajaa


jos punainen puu on kaatunut

voiko metsuri tehdä halkoja

tylsällä sahalla


jos kuopattu raato on maatunut

voiko pastori lausua lorujaan

kirjansa kansilla


jos paska on kärryyn lapettu

voiko juppi sitä levittää

peltojen perillä


jos soturi on syöksyssä tapettu

voiko kunnia tuskaa lievittää

henkiin herättää


Jääsalmi

Myrsky raaka, myrsky rautainen,
myrsky tumman ja kirkkaan jumalainen.
Tuulet julmat ja kylmät, taivaiset,
ne sulkevat syliinsä vaivaiset.

Alus kaukainen, toinen seuranaan,
alus kääntyi ja purjehti satamaan.
Turvaa etsien, saaden seppeleen,
ne hukkuivat saagojen Jääsalmeen.

Portit pahat, portit tuonelaan,
portit nopeaan ja kovaan kuolemaan.
Sillat kapeat ja lliukkaat, niljaiset,
ne nielevät varmat ja hiljaiset.

Mato matkamies multavuoteellaan,
mato kerallaan kävi tuonelaan.
Osaan kärsijäin, piinaan ikuiseen,
ne päätyivät manalan Jääsalmeen.


Kahdet kasvot

väsymyksen kahdet kasvot
omieni edessä
ilta kuin morsian
nuori
kaunis
ja peloissaan


olen kuin ilta
väsynyt
ja onnellinen
mutta minä saan mennä uneen


Kaikki

kaikki ne katsoo

kirveen silmää

kukaan ei huomaa

leikaavaa terää


kaikki ne katkoo

harjan varsia

eivätkä uhmaa

Harjun Arsia


Kaksi aurinkoa

Vuosi sitten kun kohtasimme,
oli silloinkin hämärää.
Se oli silloin kun rakastimme
toisiamme ja elämää.

Me käytiin mun yksiössä 
ja sä yrjösit käytävään
kun laitakaupungin yössä
vaihdoit viinisi väkevään.

Sun autossa me rakasteltiin;
muistan viileän verhoilun.
Jokirannoilla kalasteltiin;
sulle opetin perhoilun.

Me mentiin sun elämääsi
sun rahoilla ja korteilla.
Ja sä silloinkin pidit pääsi
kun mä pelkäsin porteilla.

Tuskani rattaissa rahiseva hiekka,
se olit sinä ja sun vartalos.
Vertani nielevä tylsä miekka:
Sun rahasi ja kartanos.

Kuinka kauan me rakastimme?
Kuinka pitkään sua halasin?
Ja niin nopeasti unohdimme:
Sä jatkoit, mä palasin.

Ja nyt yksin ateljeissa
kuljet ostaen tauluja
kun likaisessa kabareessa
väsään turhia lauluja.

Ja ne laulut, ne kertoo meistä.
Sun taloista ja rahoista.
Ja kulkemistani teistä,
niistä hyvistä ja pahoista.

Tuskani rattaissa rahiseva hiekka,
se olit sinä ja sun vartalos.
Vertani nielevä tylsä miekka:
Sun rahasi ja kartanos.

Ja joka kerta kun hämärästä
joku nainen käy turkissaan
niin muistan että elämästä
täytyy nauttia tuskissaan-


Katse avaruuteen


elämän kevät kun koittanut on

suru raskaana raataa sisimpääni

mieletön kaipuu ja tulvii Don

kevät kun tullut on elämääni


sanat harvat auton ja aukion

joita sanoa olisi tarvinnut ei

vedet silmien laskivat auringon

ilma pyörien pörröisen luotani vei


kaunista tapahtumaa, synkintä avaruutta

kevyttä unikuvaa, raskainta todellisuutta

se oli kerran elämää


häät sateen alla ohi auringon

mies naisen saa ja itketään

kuolevan suru ja kuivuu Don

kevät koskaan ei kulje kai yksinään


varsi kuokan ja kahva lapion

rakot käsien ja kipu olkapään

ohi vievät tuskan ja kohtalon

mutta jättävät julmasti elämään


kaunista tapahtumaa, synkintä avaruutta

kevyttä unikuvaa, raskainta todellisuutta

se oli kerran elämää


Kaukaisen maan laulu


nuku hiljaa tyttö pieni, nuku

tahdon yksin kulkea tieni

nuku lailla lapsen unelmoiden vain

vailla pelkoa, tuskaa maailmain


näe unta kaupungeista puhtaista

joissa lunta puhdasta sataa taivaista

näe valtakunnat ilman vihan varjoa

varjoa, joka ottaa kaiken eikä mitään tarjoa


kuulet musiikkia maailman kauneinta

se on sanoja ilman valheita

kuulet laulua, laulua kaikkien kansojen

jotka elävät rakastaen, eivät taistellen


ja taas heräät ja nouset ja puet ja töihin kiiruhdat

ja kauniin maailmasi syvälle sydämeesi piilotat

ja turvaat bussiin ja kassiin ja kelloon ja tehtaaseen

enemmän kuin itseesi luotat risteilyohjukseen


yö yön jäkeen sinä kuitenkin

pitkän matkan teet syvälle unelmiin

ja ehkäpä jonakin kauniina kesäaamuna

sinun ei tarvitse enää totella kelloa


ja taas heräät ja nouset ja puet ja töihin kiiruhdat

ja kauniin maailmasi syvälle sydämeesi piilotat

ja turvaat bussiin ja kassiin ja kelloon ja tehtaaseen

enemmän kuin itseesi luotat risteilyohjukseen


Kivikausi

rikkaat kaipaavat
takaisin kivikauteen
timantin maahan


Kivilapsi


maan korpeen kulki jo lapsen tie

uutta uskoa noutamaan

vaan minne kulkikaan pieni mies

ei joutunut tuonelaan soutamaan


hän piti päänsä kun elämäänsä

nyt ryhtyi itse korjaamaan

ja kasvattaen piiriänsä

kulki helmaan korpimaan


viimein päätyi kivelle korkealle

kivelle jyrkälle, valtavalle

jonne linnut ruokkivat

maasta kuokkivat

marjoja ruuaksi vierahan


vasta päästä aikojen löydettiin

tuo lapsi kiveltä voimistaan

ja ihmetellen kuunneltiin

kun poika kertoi toimistaan


kun tapausta nyt tutkittiin

ei voitu sitä selittää

ja lapsen sanoja uskottiin

mik´ ihme on se ihmeeks jää


mut kaksi on ihmettä maailmassa

kaksi kummaa maassa ja taivahassa

toinen itse on ihminen

toinen ihmisen

kyky korjata kunniaa


sillä metsän kulkijan kerrottiin

pian pojan nostaneen kivelle

ja jätti vedoten kiireisiin

penen lapsen metsän kilvelle


siis mieti, kuulija, uskoisitko

itse outoon kulkijaan

vai pilkkaa uhmaten luottaisitko

voimaan suuren korpimaan


niin jatkuu elo mut muistakaa

ei lehdet varise puistakaan

jollei halla syysöiden

kylvötöiden

turma saavukkaan noutamaan


Kolmas projektio

Sumu kenttään laskeutuu,
maahan salamoivaan.
Huules peittää kylmä suu,
se susta imee voimaa.

Sadepilvet tullessaan
tuovat hyisen tuulen.
Joka kantaa mukanaan
kunnes äänes kuulen.

Iltapäivään kolmanteen,
hyväksyttyyn tunteeseen,
projisoituu taivas huolineen
ja murheineen.

Halki metsätaipaleen,
illan tummuvan.
Minä saavun eteiseen
jos sulta saisin luvan.

Yö kulkee radallaan,
hahmo sankaruuden.
Minut sulkee vankilaan
ja sinä löydät uuden.

Rajuilmaan kolmanteen,
tai säähän poutaiseen
projisoituu suru tuoksuineen,
Ja näkyineen.

Aamu-usva soittaa
fuugan itkevän.
Päivä uusi koittaa,
on vuoro elämän.

Kanssas sylityksin
ei enää milloinkaan.
Jätettynä yksin,
tehty kuolemaan.

Tunteeseen kolmanteen,
kiellettyyn rakkauteen
projisoituu elo ansoineen
ja kuoppineen.


Kolmoset

kun taivaanrannan maalari

ja maailmankylän kyntäjä

lähti reissulle

niin peräkamarin poika

vilkutti

ja jäi olemaan ja elämään

kauemmin

muttei paremmin



Kosketus


otteesta luisten kourien

kaistoille kaatuen pakenen

ei kiitosta, ei, itsekehua vain

vaikka paennut en, vain aikaa sain

emme kiittää osaa vaikka

kuolo joskus koskee kädellään

ja palaamme elämään


ja söpön pienen rakkaani

olin vähällä vielä mukaani

jos kiittää voisi kuolemaa

nyt iloiten lähdet mukaani

emme iloita osaa vaikka

kuolo joskus koskee kädellään

ja palaamme elämään


tuhannet viitat tiellämme

tuhannet niistä kiellämme

ja ne harvat, ne jotka luemme

ne omin sanoin, ajatuksin puemme

emme nöyrtyä osaa vaikka

kuolo joskus koskee kädellään

ja palaamme elämään




Kotini on sieluni (Uusi!)


Mut sisälle houkutti rappuset loivat.

Kuulin kun rastaat ja metsotkin soivat.

Ja mitäpä sillekään ihmiset voivat;

minut kynnykset matalat tänne toivat.


Olin vain siellä, sain siksi sen huoneen.

Sen ainoan tiedän mä kuvakseen luoneen.

Ja aluksi luulin sen rakkauttaan suoneen

vaan viettelikin se ja kutsui mut tuoneen.


Jos joskus vain tahtoisin hengen ruokaa

niin huone on täynnä kattilaa, vuokaa.

En viihdy mä täällä, anteeksi suokaa.

Mulle katkera malja juomaksi tuokaa.


Täällä ruumini kuolleen lailla nyt makaa

mutta sieluni demonit ajavat mua takaa.

En unessa levossa, en valveilla vakaa

eikä huoneessa lukkoa, ei edes hakaa.


Ison astian tassut isot tiikerin lailla.

Siinä olla vois lokosaa tiikerihailla.

Eikä vettä ja hometta huone oo vailla.

Tuttua nykyään myös vierailla mailla.


Tyhjä on tila, mulla bensaan ei varaa.

Siksi automme vie enkä estele Saraa.

Eikä verhoja jätä eikä kissaa, ees araa.

Olen väsyny, rikki, en vastaan haraa.


Ja mitä on täällä, ylös tahtoisin nostaa

mutta lisätä en kamaa, en romua ostaa.

Joka paskatkin kamansa nettiin postaa

voi Engelsin kaataa ja Marxille kostaa.


Puhtautta hohkaa, ei pesi nyt saasta.

Ei pyyhitä pölyjä, ei lattiaa laasta.

Lähes katolla sieluni irti on maasta.

Ei ruumista särje, ei mieltäni raasta.


On huoneita paljon, en kaikkia muista.

Vain jokusen tunnistan vanhoista luista.

Ja pihalla on puita ja pelloilla ruista.

Ne masenna eivät, eivät raiteilta suista.


Talo ulkoa vanha, portin pielessä kuusi.

Ja perällä pihan vielä huone on uusi.

Taas isäntä vittuili, vuokrasta huusi.

Käskytin sitä: ”Kerää helvettiin luusi!



Kotkan musta ruusu (Uusi!)


On ilta ja tähdet nuo roihuaa.

Meri mustana allani loiskuaa.

Eikä taaskaan odoteta kulkijaa;

en riemuja saa enkä ottaisikaan.


Olen yksin kun tähdet roihuaa.

Kuulen soiton, se on kuin pellavaa.

Shampanja virtaa, sen voin unohtaa.

On katkaistu sillat ja poltettu maa.


Kuinka lämpökin voi mua paleltaa?

En väsynyt ole vaikka unta en saa.

En Kotkaan tahdo mä asumaan.

Saa Ruusu nyt odottaa poimijaa.


Ken kanssani kulkisi kuolemaan?

Ken jättäisit viinit ja kauniin maan?

Elon loppua kuolo vain tarkoittaa.

Joku Ruusun voi joutua poimimaan.


Tänä yönä kun tähdet roihuaa

saa hehkuva kesäyö nyt paleltaa.

Tänä yönä lukea voin huuliltaan;

Enää Ruusut ei puhkea kukkimaan.




Kummisetä (Parla Piu Piano)

Hymyile hiljaa, meitä kukaan kuule ei.
Rakkauteni sinuun tiemme yhteen vei.
Kun totuuden, mä löysin sen
niin jopa Taivas katsoo meitä hymyillen.

Vain rinnallas oon arvokas.
Sun kanssas aina käyn, olen onnekas.

Hymyile hiljaa, pääsen lähemmäksi sua.
Jopa silmäs tunnen kun sä katsot mua.
Kun totuuden, mä löysin sen,
löysin aarteen kalliin, puhtaan rakkauden.

Käyn rinnallas kuin kuningas.
Sä prinsessani olet, elämäni valtias.

Hymyile hiljaa, Taivas meitä katselee.
Aamumme nousee, pois usva pakenee.
Kun totuuden, mä löysin sen,
vaik itse katoaisin olet mulle ikuinen.


Kuolema huutaa


kuolema huutaa, kuivaatte kaivot

jäiseen hankeen teurastatte vaimot

tuskin ohjusmiestä

tappaminen vituttaa

eikä minua lohduta

päästä lapsia tappamaan


kuolema huutaa

kuolema huutaa

napalmi on kuumaa

se huumaa


kuolema huutaa, syövytätte aivot

valtaatte valtiot, aloitatte vainot

tuskin sotilasta

kuolema pelottaa

koska kymmenen lasta

voi säälittä telottaa


kuolema huutaa


Kuusitoista kuvaa

Muistatko vielä sen tunteen oivan,
rastaan ja metson lepikossa soivan?
Muistatko vielä sen puistikkotien,
tuoksut yrttien, elämän ja hien?
Entä muistatko vielä sen kohtalon
jonka täytimme kourissa kohmelon?

Kuusitoista rakkauden värivalokuvaa.
Kuusitoista kaunista, kuusitoista rumaa.
Ne kaikki on heitetty vintille homehtumaan.

Kukahan se aikanaan kirjoitti
että rakkaus on vihaa syvempi?
Kukahan se aikanaan julisti
itsensä rakkauden kuninkaaksi?
Entä kuka nosti rakkauden kuninkaan
rakkauden ristille roikkumaan?

Kuusitoista rakkauden värivalokuvaa.
Kuusitoista kaunista, kuusitoista rumaa.
ne saattavat ihmisen poikaa kummeksumaan.

Tunnetko rakkauden uusimmaat lait
jotka rakkauden uusilta luojilta sait?
Tunnetko rakkauden uudet tuulet
jotka hylkäävät hiukset, silmät ja huulet?
Entä tunnetko koeputkiraskauden,
hedelmän koeputkirakkauden?

Kuusitoista rakkauden värivalokuvaa.
Kuusitoista kaunista, kuusitoista rumaa.
Ne esittävät pelkkää geeniä, solua, tumaa.

Kuvassa

minä kuvassa

mieleni takamailla

aika syvällä


Köyhänmaa

Me Köyhänmaalle synnyttiin,
tääl Eskon kanssa seikkailtiin.
Kaljana kilju, juoma jalo
ja verissämme kumma palo.

Köyhänmaa on paikka missä
ei valtateitä kartalla näy.
Vain hiekkatiet siimeksissä
ne Köyhänmaalle korpiin käy.

Ei herrat äksyt, kierätkään
täällä viihdy ensinkään.
Kuuluu kielto ämmäin myötä:
Nyt narrit ei voi olla yötä!”

Ei Köyhänmaalla virkavalta,
ei lakimiehet juhlaa vietä.
Ja niitä löytyy mullan alta
jos eivät käytä paluutietä.

Tääl tuohitorvi toitottaa:
Erämiehet, koetetaan
eikö hirven kaataa vois,
aamuyöstä viedä pois.

On Köyhänmaalta pelko pois,
on luonto meillä sellainen.
Ei täällä herrain hyvä ois;
Vain väkivaltaa, tiedän sen.

Ja jos sä joskus lähtisit
niin sitten tiedät itsekkin;
Tääl veri tuskin vapisee,
lakiraukka pakenee!!


Levoton (Vandraren)

Levoton kun aina ollut on, ei voi koskaan päättää matkaa

Outo tie tai metsä loputon, silti yksin täytyy jatkaa

Siellä jossain missä kevät saa, siellä lämpö ruokkii viljaa

Vaikka nälkä kiusaa tiensä kulkijaa, on vain pakko olla hiljaa


Sattuuhan, mutta kulkijan, yhä vain on pakko jaksaa

Sattuuhan, mutta kulkijan, piti tiestään hinta maksaa


Sielun kellot kun viimein soi, ja elo kurja vain on lainaa

Mitään enää et muuttaa voi, vaikka mieltäs tuska painaa

Kylmään syliin jäät kohtalon, sisälläsi myrsky pauhaa

Levoton kun aina ollut on, ei edes kuolo anna rauhaa


Sattuuhan, mutta kulkijan, yhä vain on pakko jaksaa

Sattuuhan, mutta kulkijan, piti tiestään hinta maksaa


Sattuuhan, mutta kulkijan, yhä vain on pakko jaksaa

Sattuuhan, mutta kulkijan, piti tiestään hinta maksaa



Lumikenttien kutsu (I wanna go)  (Uusi!)    


Nyt sinne meen

missä kirkas taivas tulta on.

Missä kylmä tuuli loputon.

Missä vapaa oon.


Sinne meen

missä ei taivaanrantaa näy.

Aamun taivas valoon käy.

Meen kohtaloon.


Nyt sinne meen.

Metsään taas sade lankeaa.

Ei tee matkastani ankeaa.

Se kutsuu mua.


Elämääni meen.

Ratsastan mä päällä tuulen.

Taas päivännousun kuulen.

Mä muistan sua.


Sen muistan aina

kun sä sanoit mulle:

”Lupaat kultaa, löydät tuulen.

Rakkauteni annoin sulle.

Soivan kaipauksesi kuulen.

Vapaus on sulle!”


Nyt sinne meen

missä puree kylmä iltatuulen.

Jäätyy silmät, myrskyn kuulen.

Löydän se maan!


Varmasti meen

missä miestä kuolo uhkaa

vuoksi kourallisen tuhkaa.

Sen viedä saan.


En muista enää.

Ei kaipausta aina

kun löysin itselleni kultaa.

Sekin pelkkä laina.

Tuuli päälle kantaa multaa.

Ei sekään paina.




Lääkärit

jos lääkärit osaisivat puhua

ne sanoisivat

että terve!


Maalle

ei tämä laulu turhaan soi

vaikkei kansa karkeloi

se vaipuu maahan routaiseen

sieltä kerran noustakseen


se nostaa vielä isän, pojan

se elähdyttää toivottoman

tappaa pelon, arkuuden

mielen mädän sairauden


ei tarvi kultaa kuninkaan

ei kanna valheen valtikkaa

sielu kansan karkean

maan julman, ja niin ihanan


ei taatto täällä vaurastunut

liekö silti maataan kironnut

on maa tää mulle rakkahin

sen puolesta vaik´ kuolisin

.

Matalalento

nostaisitteko?

vai lähdenkö lentämään

syleillen maata


Meredith

Olen nostanut itseni tuomiolle
ja syyttänyt syyttäjää.
Olen jäänyt vähälle huomiolle
ja säälinyt jättäjää.

Olen noussut ja jälleen kaatunut
ja surrut komediaa.
Olen ainoa pystyyn maatunut
jota demonit rakastaa.

Olen mies joka pyörteessä maailman
räpiköi, Meredith.
Joka tähtien takaa kurkistaa,
unelmoi, Meredith.

Olen poika joka tuskan tullessa
valittaa, Meredith.
Joka ikävän muistaa - ja unohtaa.
Valitan, Meredith.

Olen juoksuhaudoissa nauranut
ja pimeässä valvonut.
Olen itseni kanssa taistellut
ja hangessa nukkunut.

Olen surrut veljeni syntymää
ja kiusannut vahvempaa.
Olen vihannut aina elämää
ja toivonut kuolemaa.

Olen mies joka pyörteessä maailman
räpiköi, Meredith.
Joka tähtien takaa kurkistaa,
unelmoi, Meredith.

Olen poika joka tuskan tullessa
valittaa, Meredith.
Joka ikävän muistaa - ja unohtaa.
Valitan, Meredith.

Olen tiennyt kaikki merkitykset
ja nähnyt painajaiset.
Olen kuullut että selitykset
ovat kaikilla samanlaiset...


Minulle yksin


satojen salkojen liput

tuhansien tuskien yöt

vain minua varten



Minä ja Kain (Uusi!)


Julma on Jumala, maailman loi.

On tutkittu tiensä, tuskaa se toi.

Kuin Abel ja Kain, otsansa hiellä,

mä samalla tavalla, samalla tiellä.


Kun uhrattu oli, niin maljoja joi

Abel ja Jumala, ja virtensä soi.

En Kainia sorra, en pahaksi miellä;

mun sortua piti, myös tappio niellä.


Ja Abel ja Kain, vain veljekset noi.

Erityisesti Kain, tuo Eedenin koi:

Ei merkinnyt veljeä, surmasi siellä.

Ja mä surmasin myös, en sitä kiellä.


Abel ja Jumala, vain sanoivat moi.

Ja minä ja Kain, siks kuljemme piellä.



Musta aurinko paistaa


alla mustan auringon

me joimme maljan katkeron

ja viinin kumman, puisevan

kanssa naisen luisevan


näin naisen hymyn kauniin, viekkaan

sen ikuistaa vois rautamiekkaan

koin kylmän sateen kasvoillani

ja niskassani. ja sielussani


liput liehuu, lehdet lakastuu

se koskee vain jos rakastuu

ei surmaa miestä toinen aika

ei taistelut. vain naisen taika


aamun hellän, aurinkoisen

vietin kanssa sielun toisen

ja jälkeen nousun auringon

me koimme ensi tappion


en kiinni päässyt sisimpään

kun hämäryyttä jätetään

tiellemme. se estää kulun

se takoo tiehen kyynelsulun


ja alla mustan auringon

kun joimme maljan katkeron

niin maailmamme luhistuneen

vaipuvan näin ikiuneen


Nainen nimeltä Mio

Tuo puu tuolla, tuo mi on

vain puu, vaan ei haapa, se tuomi on

sen oksalla hän pian kohtaa tuomion

kun huppupäinen kuolema esiin tuo Mion


Nesteet

veri ja hurme

kumman luovutan teille

toinen on kunnia



Nyt


juoksuni juoksin ja paikoilleni jäin

paikoilleni viereesi näin

jossain kaukana yhtyi luode ja vuoksi

jossakin etelässä päin


sanoja turhia lausuttu ei

joka otti se silloin vei

tehnyt mä olisin vaikka murhia

kun heilautit minulle hei


kun kaunis sormesi minua kosketti noin

minä itkin ja pahoin voin

yöt valvoin, valvoin ja viinaa join

ja minä tulin ja näin ja koin

kuinka tuuli ei kyennyt niin kylmästi puhaltamaan

että olisin joutunut palelemaan

jos samaa katua kanssasi kulkemaan

pääsin muutaman metrin vaan


sinut otin, niin rajusti tein mä sen

ja vein sulta viimeisen

minä itse korjasin koko potin

sitä koskaan voi korvata en


kyn syliisi illalla kaatua saan

minä siunaan ja kiitän vaan

kaikki vikasi kuuluvat vain tyyliisi

niitä tuskin huomaankaan


ja kun kätesi taas mua koskettaa

se mut taivaasta kiskoo parempaan

ei se mitään lupaa, antaa vaan

ja vajotessani nirvanaan

tiedän että taas tuuli saa kylmästi puhaltaa

ei se mitään tee, antaa tulla vaan

kun samaa elämää kanssasi jakamaan

pääsen kauaksi aikojan taa


Onko

tiedänkö itse

mihin tästä haluan?

vai haluanko?



Onnea

kumpi on onnea?

kuolla jonkun tahdosta

vai

syntyä tahtomattaan?



Ota silti minut

Tulit tutuksi baarin peilien kautta.
Tyhjyyttä kynti mun elämäni lautta.
Mitään en osaa enkä mitään tiedä.
Tanssissa elonkin annan mä viedä.

Ota silti minut, ei mulla oo voimaa.
Sinun sielusi vaikka vielä sua soimaa.
Ota silti minut, ota takaisin elämään.

Pois kun mä lähdin kotoa päin,
ruumiini lähti mutta sieluni jäi.
Sido mun kädet ja kahlitse kieli,
vapaaksi jää silti levoton mieli.

Ota silti minut, yksin en pärjää.
Sinun sielusi mustan aukonkin värjää.
Ota silti minut, ota takaisin elämään.

Silloin kun kuolo paitaani tarttui
ruumiini rutisi ja mieleni varttui.
Kun maatessa mietin eloni tuskaa
vain turhia muistoja mieleni kuskaa.

Ota silti minut, yksin en saata.
Sinun sielusi mulle voi elämän taata.
Ota silti minut, ota takaisin elämään.

Tuhat on viittaa elämän tiellä,
muutama vain joita en kiellä.
Tuhat on naista kävellyt vastaan,
yksi kai oikea on ainoastaan?

Ota silti minut, en yksin voi jaksaa.
Sinun sielusi sulle tämä vain maksaa.
Ota silti minut, ota takaisin elämään.

Oulussa


torni tavoittelee taivasta

päällänsä kuparia uutta

jotta kansa keskilaivasta

voisi nuolla jumaluutta


ja jumaluus ei meitä nuole

se sylkee korkeintaan

ei kukaan kai turhaan kuole

uskossaan korkeimpaan?


oulussa ollessaan

voi alkaa uskomaan

jumalaan

ja saatanaan


nokian on valtatie

ja nokian on saaga

se yksin meitä enää vie

ja tää on totuus raaka


sammon lailla jauhaa

rikkautta pohjolaan

ja sammon lailla rauhaa

ei tuo, vaan miekan tullessaan


ja kemira ja enso

ja mitä niitä onkaan

ne kaikki on kuin denso

omaan taskuun kusemaan


Paha maa, julma maa


musta kivi loistollaan

halkoi taivaan, rikkoi maan

paha maa, julma maa


ennusmerkit sittenkin

toteen käyvät myöhemmin

paha maa, julma maa


kirja kultakantinen, tuo kirja perkeleen

tiesi pahan siemenen tänne tänään syntyneen


yllä joukkohautojen

alla mustain pilvien

paha maa, julma maa


muistomerkit ihmisten

kaataa voimaan kirousten

paha maa, julma maa


nousee yöstä johtaja, sortajien kuningas

julma musta jumala, aamutähden ruhtinas


sankareita, armeijaa

johtaa kohti kuolemaa

paha maa, julma maa


polte soran, asfaltin

murskaa toiveet soturin

paha maa, julma maa


desperadot, pelurit, yön julmat pyövelit

vievät hautaan jumalat, tuomiolle tuomarit


tuo kivi loistolllaan uhras kansan, likas maan

paha maa, julma maa, paha maa 


Pakanamaan kartta

Nainen kaunis haukkaa hedelmää
maanpiirin kielletyn.
En tänne kuulu, silti jään.
Ja jälleen yllätyn.

Kun taivas kutoo verkkoaan
veriloistossaan.
Ja synti johtaa kuolemaan
ja silti irstaillaan.

Hän kerran tahtoi kartan vanhan Eedenin.
Löysi sen mutta löysin kartan minäkin.

Tyttö kääntää kahvaa koilliseen
ja pannu jylisee.
Hän yhtyy teräseläimeen
ja kromisateeseen.

Kun ratsu nielee kuolemaa
mustanpuhuvaa.
Se vaatii miestä nuolemaan,
se tahtoo alistaa.

Hän kerran tahtoi pyörän tonnisatasen.
Osti sen mutta saikin kone-eläimen.

Portto nostaa jalan koneeseen
jo keskiaikaiseen.
Näen lavan puisen, lahonneen,
terän ruostuneen.

Kun pyöritän hän kirkaisee
ja sylki roiskahtaa.
Se vatsanpohjaa kouraisee,
se housut pullistaa.

Hän kerran tahtoi miehen kuningas-metallin.
Iski sen mutta saikin julman markiisin.


Palanen

harmaantunut vihreä

lämmin, viileä varpaille

aurinko

joka maalaa kuusia

sahajauhokasa

ja rasvabensan katku

siinäpä lapsuutta

palanen


Pelon hetki

Aamuyöllä viiden aikaan 
kengät kastuu paha olla.
Kesäöiden lemmentaikaan
loppuu illat nuotiolla.

Kotipolku kaunis aivan;
pirunpelto, koivulehto.
Ajatuksen tähtilaivan
lamauttanut reunaehto.

Kotitalo, kivitalo.
Ulko-ovi keinuu hiukan.
Pakko jättää yöksi valo;
antaa silti suojan niukan.

Pelko piilossa kaapin alla,
lipastossa ja lattialla.
Kauhu katselee kauempaa,
ottaa uhriinsa tuntumaa.

Pelko lähtee vasta kun
lähes pelkooni tukehdun.
Kauhu nauraa kun palelen,
itken, huudan ja vapisen.

Pöytäseura sama aina;
kasvot vaihtuu, juttu ei.
Auto taikka talolaina,
taikka kuinka vero vei.

Tuijotella samaa pöytää
viikon, kuun, vuodenkin.
Idean jos silloin löytää
jättää voisi raportin.

Hienot juhlat siidereineen
ajoissa voi lopettaa.
Motoristit nelosteineen
pahennusta aiheuttaa.

Pelko piilossa puvun alla
parketilla ja lattialla.
Kauhu katselee kauempaa
ottaa uhriinsa tuntumaa.

Pelko lähtee vasta kun
lähes paukkuuni tukehdun.
Kauhu nauraa kun palelen,
itken, huudan ja vapisen.

Köyhä kunta, kotipuoli.
Samat jutut, sama sävy:
Kuinka naapurilta kuoli
anoppi tai kotivävy.

Villimiehet täyttää pöytää,
tilaa viinaa, katselee.
Kavereita aina löytää
kurkkuja jos kastelee.

Pieni kylmä kuolonpuro;
hyytää mieltä muistelut.
Sieltä nousee Iki-Turo,
sieltä versoo taistelut.

Pelko piilossa pinnan alla,
manan kylmällä lattialla.
Kauhu katselee kauempaa,
ottaa uhriinsa tuntumaa.

Pelko lähtee vasta kun
lähes muistoihin tukehdun.
Kauhu nauraa kun palelen,
itken, huudan ja vapisen.



Pietari (Uusi!)


Heitä verkkosi Pietari, nyt saaliisi jaan.
Jos ihmistä kalastat niin kalasta vaan.

Älä opikaan Pietari, älä kirjoja lue.
Älä kultaa ja purppuraa yllesi pue.

Ole piirissä Pietari, yksi kolmesta kyllä.
Se vastuun vain tuo joka raskaana yllä.

Kiellä Herrasi Pietari, kiellä ja pelkää.
Sua kielletä ei eikä käännetä selkää.

Ole kallio Pietari, vahva perustus heille.
Ole kulkija varma näille oudoille teille.

Silti ihminen Pietari, ole yksilö heikko.
Ole muita ja itseäs riivaava peikko.

Heitä henkesi Pietari, heittävät muutkin.
Ja väärinpäin laittakoot ristisi puutkin.

Jätä luusi Pietari, ethän jätäkään muuta?
Ehkä Juudaksen lailla sä suutelit suuta…?



Pimeä voima


se tahtoo sut

sitä tiedä et, et aavista

se vei jo mut

enhän voinut arvata


hävinnyt on voima voimaton

uusi tilalle tullut on

pimeä voima


voima keltainen, sille käännän selän

aamuruskoako

ruskon kaltainen, minkä vuoksi elän

hyvää uskoako


se tahtoo sut

sitä tiedä et, et aavista

se vei jo mut

enhän voinut arvata


voiton vie tuo pimeä tie

se suurin voima lie

pimeä voima


voima sininen, sitä halveksin

teräsjäätäkö

raudankarvainen, mitä haaveksin

ilman päätäkö


Pirun runo

Tule tauti tuiveroinen,
mene metsän menninkäinen!
Pane toinen vaikeroimaan,
kova kiro koittamahan!

Eipä ole oppimahan;
lääkäritkin lähtevätpä!
Vaiva vaikea vapiskoot,
usko uljas urvetkoon!

Notku niinkuin keijukainen!
Mitä voit nyt tohtor, vainen?
Etkö tiedä karvan vertaa?
Onko voima valtava?

Olkoot vainon valta täällä,
sekä ylhän malka päällä!
Tulkoot koittamahan ylitranssi!
Siinä teille vasta santsi!


Profiili


maailma on tehty ihmisille

vain heidän kuvakseen

kuvajaiset näyttävät saastaisille

koska katsot kuvastimeen


maailma on vain sähkötuoli

jossa pakko on odottaa

että hartioita kalvava huoli

saa painamaan nappulaa


elämä on tuskan leikkitarha

jossa sinulla leikitään

kun nielet syötin – sekin harha

sinut sivuun heitetään


elämä on ikävää suunnatonta

joka syliinsä puristaa

käsissänsä lankaa monta

joilla hiljaa kuristaa


rakkaus on kaunis unineito

kultaisine kasvoineen

vaan kun katsot alle peiton

näet ruhon mädänneen


rakkaus on valhe suunnaton

yössä lupaa unelmaa

mut valossa aamuauringon

se kylvää kuolemaa


älä koskaan rakastu unelmaan

ne on tehty tavoitteiksi

tavoitteita ei voi saavuttaa

ne eivät muutu todeksi


älä koskaan rakastu enkeliin

ne kuuluvat taivaaseen

ne syöksevät sinut helvettiin

ikävän tuleen ikuiseen


Rakkaus 1

rakkausko tunne hento ja hieno

sekö se haikujen runkona toimii

vai onko se sielun tuulahdus vieno

elostamme rakkauden kukkia poimii


ei


rakkaus on vahvoista vahvin aine

rakkaus rakentaa sankaritarut

tuo sielun meressä korkein laine

värjää elomme maisemat karut


Rakkaus 2

Rakkausko ohuen ohut kuin harha

sekö se kauniilla kedolla kohtaa

vai onko se sielumme yrttitarha

elämän polkumme sinne johtaa


Ei


Rakkaus on rantojen korkein tyrsky

rakkaus luonut on sankarityöt

tuo sielun taivaalla riehuva myrsky

päiviksi muuttaa elomme yöt


Raukka

kello käy

käske käymään

minussa


vesi virtaa

väännä virta

minuun


rakkaus rakentaa

raukka raunioilla

minä


Revolverimies

Pöly kieleen jää
vanhan karavaanarin.
Illan tuoksu nielettää,
tuo sinut muistoihin.

En koskaan saisi takaisin,
en nuoruuttani, vaikka kuolisin.
…ja kuolenkin…
Sillä minä olen revolverimies.

Aukiolle jätin sun
kun lähdin kaupunkiin.
Herjaa heitit kanssa mun.
No, se me osattiin.

Ei koskaan paina lonkkaani
sun solkivyös kuin pistooli.
…vain muistosi…
Vaikka julma olen revolverimies.

Lailla soinnun tumman
soi naurus julkeinkin.
Kanssa naisen kumman
kun hiukan juttelin.

Nyt puhua jos tahtoisin
en voisikaan, taas unohdin.
…ja kuitenkin…
Silti yhä olen revolverimies.

Kuuma lyijy kulki,
niitti heidät mennessään.
Kun kuolo ovet sulki
miksi jäinkin elämään?

Ken loppuun aikaa kuluttaa
ei voinutkaan sai lopettaa.
…pelottaa…
Vaikka itse olen revolverimies.


Runo

runo runosta

kaksi parhaasta

mutta kolme huonosta elämästä

joka estää

rakastamasta



Rämellä mänty (Uusi!)


En mitään tiedä, en mitään nää.

En muistoa jätä, ei jälkeä jää.

Enkä apua tarvi, en säälijää

Rämeellä mänty, se on eloni tää.


Sen vuoksi jos aina uhrautuu.

Sen huomaa vasta kun antautuu.

Ja sen kutsu korviini kantautuu.

Sidottu mänty, tuskin ees puu.


Ja niin räme mäntyyn sidottu on

mutta ilmankin on yhtä toivoton.

Ja pohjaton…


Jos uusia saan, jos alkuun en mee.

Jos mietekin kalvaa, jos palelee.

Ja jospa on niin, jos toisin en tee.

Kituva mänty, se nautiskelee


Kun synnyin pelkäsin kuolemaa.

Kun elän pelkää mua paha maa.

Ja kun kuolen en tarvitse saattajaa.

Kuoleva mänty, se armonsa saa.


Ja niin räme ilman mäntyä on

mutta ilmankin on yhtä loputon.

Ja pohjaton…


Safiiri ja Teräs

Kiveä kädet, kiveä pää.
Miekka kivessä, kiveen jää.
Savesta jalat ja sydän vain kuori.
Ei vanha vielä, ei enää nuori.

Kyynel pinnassa kovassa kiiltää,
hiotut särmät eloa viiltää.
Ja ontto kuin sydän lie elonsa täällä,
alla raskaan taivaan ja merien päällä.

Kauniimpi kultaa, kalliimpi ostaa.
Vaikea kaataa, helpompi nostaa.
Rautaa on kasvot ja lyijyä mieli.
Neuloja sanat joita ampuu kieli.

Ruostuen makaa virrassa elon
torjuen kauhun, muistaen pelon.
Ja pelkonsa väistää karkaisten pinnan,
hymynsä tappaen, nostaen rinnan.

Käsi käteen, kivi rautaan.
Matka manaan, matka hautaan.
Savijalat ja pelon muisto.
Ajan ja ruosteen hyinen suisto.

Ajan alle liitto kuoli.
rinnoissansa kivun nuoli
Niin sydän ontto ja kasvot rautaa.
Peläten lämpöä, kaivaten hautaa.


Sairaalan kellot


on kadulla lumen huntu

kun kuljen sairaalaan

peloissani toden tuntu

mua salaa vilkuillaan


portti sairaalan on pieni

sisimpäni suunnaton

toinen niistä sulkee tieni

alkaa matka loputon


ei tietää saisi siitä

mitä sairaalassa tapahtuu

eikä vaitiolo riitä

kun tunteet lakastuu


kello sairaalan tuo moikii

kuin ennen pappilassa

joka kertoi: palaa riihi

niin ei käy sairaalassa


kellon sanoma on toinen:

ei ole sanomaa!

olit isäntä tai loinen

välttää et voi kuolemaa


Se...

...joka nostaa katseen työstä

joka unen sammuttaa

se tekee päivän yöstä

se levon aloittaa

ja lopettaa


Siivin sinivalkoisin

vaik´ siivin sinivalkoisin
nuo historian sepät
niin eivät tulleet
illaksi kotiin
jos tulivatkin
niin
levätäkseen iäti


Sillanpää

sillanpää helvettiin

tekee meistä kivoja

niitä

joista elokuvissa puhutaan


Sininen palatsi (Per Vers, runoilija)

Iltarusko kuolee hämäryyteen,

yö pukee ylleen mustan vyön.

Luottamalla raudan terävyyteen

taas yön orja tekee sorron työn.


Kun pimeys pelon raunioita ruokkii

minä elän pakoon maailmaa.

Tumma nainen joka haudallani kuokkii

etsii mua, hän etsii voittajaa.

etsii voittajaa…


Kun juoksen lujaa, en taakse vilkaisekkaan.

Sinisyyttä taivaan en mä nää.

En rukoile, en kumartele Mekkaan

ja juostessani taas vihaan elämää.

vihaan elämää…


Palatsien, linnoitusten takaa

on helppo huutaa kuolemaa.

Kun veli tiellä verisenä makaa

ei saavu armo, ei kuulu jumalaa.


Jo tuska kaatuu, nousen tuomiolle.

Nimityksen pilkkaavan vain saan.

Juhla jatkuu, poistun roviolle.

Ei kukaan näe, enhän kukaan olekaan.

kukaan olekaan…


Sinulle


mä heti kaiken arvasin

kun kortin luukussa huomasin

sä ettet tulisi sittenkään

se teki niin helvetin kipeää


mä nytkin istuisin raflassa

jos rahaa olisi taskussa

ei kai se mitään auttaisi

miksi tuska tuskan tappaisi


olen nauranut joskus tunteille

olen nauranut niille jotka minulle ovat itkeneet

nyt itken aamutön tunneille

itken yksin koska kaikki ovat luotani kaikonneet


on huominen vielä sumuinen

mut se ei saavu hymyillen

se saapuu hitaasti ryömien

unelmille hulluille nauraen


olen nauranut joskus tunteille

olen nauranut niille jotka minulle ovat itkeneet

nyt itken aamutön tunneille

itken yksin koska kaikki ovat luotani kaikonneet


sä miksi jatkaa tahdotkin

sen kestävän toivon kuitenkin

vaikka kaiken tiedänkin päättyvän

mä sitä tuskin ymmärrän


olen nauranut joskus tunteille

olen nauranut niille jotka minulle ovat itkeneet

nyt itken aamutön tunneille

itken yksin sillä tiedän sinun luotani lähteneen




Sisinpäni (Uusi!)


Mä rakkautta en osaa näyttää.

Siksi aina yksin jään.

Ja sydämen kun polte täyttää

mielenikin polttaa tään.


Jos lämpöäni voisin antaa

olisit sä rinnallain

Nyt vikani sun täytyi kantaa;

ostin sinut hinnallain.


Jos osaisin sun rakkauteesi.

Jos lämmön saisin sydämeesi.

Jos luoda voisin onnen loisin, sisällesi lämmön toisin. 


Sydämesi, kuin kylmä käsi

ei jäädyttää voi pintaani.

En tienny sitä, lähteissäsi

jätit poltteen rintaani.


Sain sisälläni poltteen kantaa.

Sen kannoin sekä ikävän.

Sulle lämpöä en voinut antaa,

sen lopultakin käsitän.


Jos tulisin sun rakkauteesi.

Jos tulen saisin sydämeesi.

Jos luoda voisin onnen loisin, sisällesi tulen toisin.  


Ja nyt kun sydämesi kuoli

syyttömänä kärsit sen.

Taas syytön haavojansa nuoli

kanssa jäisen sydämen.


Ja minä jonka polte täyttää

elän kauttas rovion.

Voin elämäni loppuun käyttää;

sitä enää tovi on.


Jos tunkeutuisin rakkauteesi.

Jos roihun saisin sydämeesi.

Jos luoda voisin onnen loisin, sisällesi roihun toisin. 




Somien läpi


pienet rikokset

ei niitä ole


isompia

katselen sormieni läpi

ja näen lahonneet luut

pimeissä kaapeissa


luut jotka vaalenevat

autiomaan auringossa

ihmisen yön pimeässä

ikuisesti


Syvyys (Paranoid)

Heti alkuun laitoit poikki suhteen.
Tahtonut et auttaa, et rakastua.
Kuulin huuliltasi kylmän nuhteen:
En vuokses aio lakastua!”

Päivät pitkät pohdin turhaan;
en syi löydä, en ratkaisua.
En muuta keksi, itsemurhaan
nyt mun täytyy ehkä ajautua.

Mua tahdo et auttaa.
On noustava lauttaan.
Pois...

Miksi kukaan ei tahdo näyttää
tietä jolle voisin ohjautua?
Miks ahdistus mun pääni täyttää?
Miksi onnen täytyy tuhoutua?

Sun vitseillesi kaikki nauraa.
Niitä vielä mietin itkien.
Miks pilkkasit mua, onnen hauraan -
ja rakkauden - pois kitkien?

Ja kun nyt luet tämän kirjeen
olen luopunut jo päivistäni.
Ja toivon että korjaat virheen
ja unohdat mut - ja elämäni!


Tammikuu


kahdeksanko vuotta sitten

aikasi täyttyi

niin kai, ja mitä sitten

sehän ei ole tärkeää

aikakin katoaa

ei mitään jälkeen jää

muistoissa vaikeaa

vaistota viima

joka tammikuussa

polttaa, paleltaa


päivät ohjailin alusta

ei se ollut vaikeaa

vaikeampaa aloittaa alusta

siihen tarvitaan muutakin

kuin sokeaa rohkeutta

suutelimme suutakin

helppoa ehkä mutta

vaistosin viiman

kuin tammikuisen

aluttoman, täysin loputta


takaa kuulimme askeleita

ei se mitään ole

ei sen tarvitse koskea meitä

eihän onnemme komeroon

ole avainta muilla

emmehän matkusta Someroon

ja veteraanin luilla

vaistosin viiman

kuin tammikuisilla

värisevillä haapapuilla


ehtinyt en jättääkkään

edes hyvästejä

en voinut käsittääkkään

kun jo loppusi koitti

tunsitko itse vian

joka lopultakin voitti

sen jälkeen pian

vaistosin viiman

ilmassa tammikuisessa

alta loska, alta lian


Tuhatterä

Olen tiennyt merkityksen
joka päivän koittaneen.
Aina muistan läksytyksen
voitetun ja voittaneen.

Käsi ristiselän kohtaa
takissani tapailee.
Siellä Tuhatterä hohtaa
ja muukalainen katselee.

Joku outo muukalainen
saapui maasta keisarin.
Nyt ristin kantaa nainen;
sitä huvikseni katselin.

Tuon muukalaisen luomet
tuovat mieleen kylmän jään.
Kohta palkkioni tuonet
kun Tuhatterää käytetään.

Lihakseni kiristyvät
kun mieleen palautuu
Tuhatterän viillot syvät
jotka saa ken antautuu.

Joku outo muukalainen
saapui maasta keisarin.
Nyt ristin kantaa nainen;
sitä huvikseni katselin.

Jo on hetki koittanut,
kaksitoista kello lyö.
Ei tuhatterä voittanut,
ei vienyt ketään yö.

En voinut tehdä mitään
kun muukalainen taisteli.
Rukoilin ja katsoin itään
muukalainen hymyili...

Joku outo muukalainen
saapui maasta keisarin.
Nyt ristin kantaa nainen;
sitä huvikseni katselin.


Tulemiseni


Kun suruväki herää unestaan

hautajaisiin korpit kiiruhtaa.

Pahat miehet silloin tulemaan

minut saavat ilman jumalaa.


Se on täytetty, minä saavuin maailmaan

sain aukiolla kansan huutamaan:

se on täytetty, hän kantaa aseitaan!


Haarniska kiveä ja mieli tuskaa

virrassa kuolon kuvia kuskaan.

Aamua vihaan, peläten ruskaa.


Ei järjen valoa ei mielen hekumaa

Vain enne kaunis: Madon eläneen

ja värit kuolleet hengen manan maan

otin yksin mukaan pimeyteen.


Sen otin sisään hiljaa kärsimään.

Annoin kasteen sille suurimman;

mieli suljettuna, aistit levällään

riitin Yön ja Pahan Jumalan.


Se on täytetty, minä saavuin maailmaan

sain aukiolla kansan huutamaan:

Haarniska kiveä ja mieli tuskaa,

aamua vihaan, peläten ruskaa!


Nyt kun portit kohta suljetaan

taas jätän teidät hiljaa kuolemaan.


Tuoksu

päättymättömän tuoksu

nenässäni

päättyneenä

lopun aikoi




Tuskaa


eilen tunsin tuskaa

tänään tunnen tuskaa

mutta paras on edessäpäin:

tunnen tuskaa huomennakin!


miksi on tunteet luotu

miksi

on tuska tunteeksi suotu

täällä

päällä matoisen maan


saan tuntea tuskaa

jota ilman ei elämä sammu

tai ole sen arvoista


Ulos

myrkytät minut

saastaisella tunteella

tulen kuoresta



Usko

verta aukion laidalla

langoissa roikkuu

toivo ja rakkaus

usko taempana

jakaa leipää

ja viiniä


muun se ottaa




Vaarallinen tehtävä


ei soineet kellot kirkkomaan

kun ne tulivat kaupunkiin

ei alkanut Tessu haukkumaan

eivät astuneet miinoihin


en huomannut liikettä kasvimaalla

enkä pellon laidassa

nyt toimin narrina valtiaalla

teräsverkkoaidassa


ne pimeässä kulkivat

syöksyvät asuntoon

ne nopeasti sulkivat

- ja minä ne- kainaloon

kainaloon


ne huutavat hätähuutojaan

ne ovat talo, me hirret

kun meidän on mentävä kuolemaan

ne laulavat itkuvirret


minä raukka niistä sokeuduin

kun katsoin suoraan aurinkoonsa

enää katselen vierestä kuivin suin

kuinka juovat verta janoonsa


ne pimeässä kulkivat

syöksyvät asuntoon

ne nopeasti sulkivat

- ja minä ne- kainaloon

kainaloon


työnsin jalkani ruuvipenkkiin

oman itseni muovaamaan

kasvoi kiinni se heikkoon lenkkiin

ja ryhtyi huoraamaan


kuinka tästä selviäisinkään

kuinka jättää voisin kaiken

kun enhän tiedä itsekkään

mis´on raja ja minkälainen


ne pimeässä kulkivat

syöksyvät asuntoon

ne nopeasti sulkivat

- ja minä ne- kainaloon

kainaloon




Vainajat kantaa (Final Countdown)


vie liivisi ketoon

putket kuumina hehkuu

antisankarit konttaa

yli suon, ja turpiin vaan

antisankarit nyt tuo yö vei

vie liivit maahan

liivit maahan

viesti joukkohaudan on okay


itse vainajat kantaa

tuo vainaja kantaa


vain henkesi viimeks

auttoi siat voittoon

tuo lehtojen siimes

joukkohautausmaa se on

vihan laulu soi kookoon

anna turpiin vain

turpiin vain

anna soida puolesta yykoon


itse vainajat kantaa

tuo vainaja kantaa


vie lounaiseen suuntan




Vaivaisen luu


tekoäly piirtää ympyrää

sillä suotta itseäni vaivaan

vaihdan verkon kytkentää

se mulle etsii taivaan


jumalana pääte hallitsee

sekavalla bittikartastollaan

täällä veljeys vallitsee

me helvetissä ollaan


kokouksista etsin Jumalaa

keskenämme ihokkaita jaettiin

mutta tosi maailmaa

me hullun lailla paettiin


ainokaisen lakiin alistuin

omaksuin mä jalon periaatteen

kunnes hieman valistuin

se maksoi mulle vaatteen


päättäjillä kädet vapisee

ne etsii laivaa valtiolle

se huvipurren tarvitsee

ja me jäämme kalliolle


sudet lampaan vaatteisiin

toimittajat toimii profeettoinaan

törmätessään ongelmiin

ne tyytyy spekuloimaan


demokraatti syntyy kuollakseen

vuoksi tasa-arvon unikuvan

mutta elää nuollakseen

jos saa vain jostain luvan


vapahtaja juhlii vapauttaan

itse kiskoo maton altaan

noustuansa haudastaan

se vaihtaa pakkovaltaan


Valhe

tapat

jotta eläisit

minä tapan

jotta joku kuolisi

se on sama


ei ihan

minä puhun totta

sinä…

niin





Vanhus (Uusi!)


Minä nähnyt oon isän katuvan,

minä sairastan.

Minä kuullut oon veljen kuolevan,

veljen nuoremman.

Monen luullut oon miehen tuonelan

taas nousevan.

Erään vienyt oon mua nuolevan

luokse kuoleman.


Joka luottaa tahdo ei vanhukseen

sille neuvoja tahdo en antaa.

Joka neuvoja saanut on ohjeekseen

hänen kuormaansa tahdo en kantaa.

Täällä olla voin, otan hetkiseen.

Täällä olla voin, otan sydämeen.

Täällä kanssasi sulle vaikean retken teen.


Sinä nähnyt oot miehes jättäneen,

liiton rikkoneen.

Sinä kuullut oot minun lentäneen,

aina uudelleen.

Monen luullut oot jäävän pakkaseen,

sinne kaatuneen.

Erään vienyt oot sua itselleen

aina halunneen.


Joka uskoa tahdo ei rakkauteen

sille lämpöäs tahdo et antaa.

Joka lämpöäs saanut on huomiseen

häntä kanssasi tahdo et kantaa.

Täällä olla voit, ota rakkauteen.

Täällä olla voit, ota kauneuteen.

Täällä kanssani mulle haikean hetken teet.



Vapaus

metsien mies
julma maa
ja ripaus kuolemaa
vapaus


Varjossa

maailma kimaltaa kaukana

kuin risti, joka välkkyy

pedon kaulallani


ei se välky voimaa

se

välkkyy pilkkaa ja soimaa


sinä

minä, ja moni muu

unohdumme pois

kaadumme ristin varjoon

sen kunniaksi


Verhot

verhot edessä
ja seinä takana
vakava
vakava paikka

parempi kääntyä
lyödä päätä seinään
kuin vetää verho silmiltään
nähdä totuus


Versus


vuosi sitten kun kohtasimme

oli silloinkin hämärää

se oli silloin kun rakastimme

toisiamme ja elämää


me käytiin mun yksiössä

ja sä yrjösit käytävään

kun laitakaupungin yössä

vaihdoit viinisi väkevään


sun autossa me rakasteltiin

muistan viileän verhoilun

jokirannoilla kalasteltiin

sulle opetin perhoilun


me mentiin sun elämääsi

sun rahoilla ja korteilla

ja sä silloinkin pidit pääsi

kun mä pelkäsin porteilla


tuskani rattaissa rahiseva hiekka

se olit sinä ja sun vartalos

vertani nielevä tylsä miekka

sun rahasi ja kartanos


kuinka kauan me rakastimme

kuinka pitkään sua halasin

ja niin nopeasti unohdimme

sä jatkoit, mä palasin


ja nyt yksin ateljeissa

kuljet ostaen tauluja

kun likaisessa kabareessa

väsään turhia lauluja


ja ne laulut, ne kertoo meistä

sun taloista ja rahoista

ja kulkemistani teistä

niistä hyvistä ja pahoista


tuskani rattaissa rahiseva hiekka

se olit sinä ja sun vartalos

vertani nielevä tylsä miekka

sun rahasi ja kartanos


ja joka kerta kun hämärässsä

joku nainen käy turkissaan

niin muistan että elämässä

täytyy nauttia tuskissaan


Viikatemiehen kuolema

Kuolo. Sen silmä on tyhjä.
Tyhjempi kuin elämän joki.
Jota toki tahtoisin rakastaa
kuin äidit rakastavat lapsiaan.

Elo. Se oli kuin unta.
Satoi lunta maahan likaiseen.
Eikä valkeus voinut peittää
tuota varjoa jonka elämä heittää.

Ja nyt kuollutkaan ei ollut se
jonka iäti piti maata.
Myötä aikojen kaatuvat ikuiset,
myötä ajan voi kuolo laata.

Taivas. Sen kansi on rautaa.
Minä putosin toiseen sfääriin
jonka ääriin en voinut matkustaa
sillä kaikki ne johtavat kuolemaan.

Maa. Kuristaa miehen.
Puolitiehen tulin vastaan.
En tiennyt mitä tapahtuu
kun teräs virtaa ja kivi lakastuu.

Ja nyt kuollutkaan ei ollut se
jonka iäti piti maata.
Myötä aikojen kaatuvat ikuiset,
myötä ajan voi kuolo laata.

Tie. Tappakoon tuskan.
Vieköön mutkan taakse kivun
jotta sivun vanhan lukemaan
taas pääsisin aina uudestaan.

Suru. Sen sielu on puuta.
Sen suuta tahdon koskettaa.
Kun joki virtaa alallaan
ja huuliltasi henkesi varastaa.

Ja nyt kuollutkaan ei ollut se
jonka iäti piti maata.
Myötä aikojen kaatuvat ikuiset,
myötä ajan voi kuolo laata.


Vuoksi

vain sen takia
sen minkä tähden
ja kuitenkin
sitäkin varten
että vuoksi
luoteen


WALK WITH YOUR LOCAL DOGS


he´s a brassy guy

who never ask you: why?

who never feels a fear

and stays always near

his run will never bogs;

he walks with local dogs!


he walks with local dogs!


she´s little sweetie girl

who´ll never being hurt

that queen of dance floors

can open every doors

she never need do knocks;

she walks with local dogs!


she walks with local dogs!


if you are tired to kneel

and like the sound of wheel

or if you are hard to booze

now you can never loose

just take it on the rocks:

walk with your local dogs!


walk with your local dogs!



Wild Finn


ei mistään saavu hän eikä kulje minnekkään

aasin selässä hän nuokkuu musta hattu silmillään

sätkä huulillansa roikkuu, parransänki rehottaa

liian suuren takin alla Walkeria kuljettaa


oli päivän kuumin hetki kun hän saapui kaupunkiin

vuokras aasillensa tallin, sitten astui hotelliin

alakerran saluunassa pokeria pelattiin

loppui peli siihen paikkaan; muukalainen huomattiin


astui luokse baaritiskin, aikoi janon sammuttaa

mutta Iso-Bogart iski heti silmät tulijaan

verkkaan pöydästänsä nousi asekädet rinnallaan

nyt on muukalainen yksin ylivoima vastassaan


kuka piru sinä olet kysyi Bogart piruissaan

muukalainen ylös katsoi tuohon mieheen valtavaan

tovin mietti, sitten vastas: Hulkkoseksi kutsutaan

kaikki cowboyt kapakassa räjähtivät nauramaan


kuin nuoli Walker nousi, samantien laukesi

ja Iso-Billin otsaan kolmas silmä aukesi

ja savun hälvettyä ei kukaan enää nauraa voi

kurkunleikaajien laulu muukalaisen suusta soi


silloin käsi toisen roiston myös tarttuu aseeseen

hautakiveänsä tienas, loppui elo lyhyeen

kolmas konna päättää jättää revolverin koteloon

suosiolla aikoo jäädä muukalaisen komentoon


pieni mies luo katseen roistoon, sitten hiljaa kysäisee

mikset enää rotta naura, vasten naamaa sylkäisee

konna kauhu silmissänsä ottaa taka-askeleen

mutta pako päättyy pienen miehen iskuun rautaiseen


kuin ei mitään tapahtunut ois hän tilaa juotavaa

aamuyöhön asti ryyppää muttei tule humalaan

aamu nousee, laskun maksaa, jatkuu matka loputon

mutta kolme uutta hautaa muistuttaa; hän käynyt täällä on


vain yksi pistolero hän on joukossa toisien

mut Wild Finn –nimi kertoo: hän on suomalainen

näillä seuduin saattaa kuulla kyllä monta legendaa

mutta jutut Hulkkosesta on paras ottaa tosissaan


Virpi


sulta viestin kerran sain

sanoit: pian sinut nään

mietin, tuskin tulet vain

otin paukun ikävään


mutta ravintolan pöytään

saavuit pian hymyillen

sanoja en tainnut löytää

sinä hoidit tilanteen


olet, Virpi, kevätilta

olet valo huhtikuun

aina sielujemme silta

lujemmaksi rakentuu


jos sut, Virpi, saan mä pitää

silloin onnellinen oon

menen länteen taikka itään

aina suljen kainaloon


sanat jotka sanoit silloin

niistä kylmäksi ei jää

ennen aina kesäilloin

tunsin suurta ikävää


sitä tunne en mä enää

nyt kun rinnalleni jäät

ihan sama missä mennään

onnellisen miehen näät


olet, Virpi, kevätilta

olet valo huhtikuun

aina sielujemme silta

lujemmaksi rakentuu


jos sut, Virpi, saan mä pitää

silloin onnellinen oon

menen länteen taikka itään

aina suljen kainaloon


Yössä

kasvot jäätyneissä lauluissa
elämä pieninä paloina
leipä leveämpänä kuin koskaan
mutta kynnet kuurassa
isänmaan yössä
missä

nukutaan aamutkin
ja ihmetellään
olikokaan niitä


???

sielun kuutamo

rakkauteni taivaalla

elätkö minulle???




https://kirjojenkeskella.blogspot.com/2015/01/juice-leskinen-aika-jatti-eli.html

Taiteilijan vapaus - bikerin vapaus!

Jos tykkäsit tästä sivusta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

-Jarppi 92


Suositut postaukset:

Juicen biisin 3.30 puhkianalysointi (T)

  Juicen biisin 3.30 puhkianalysointi (T) Jatketaan analysoimalla puhki Juicen kappale 3.30 (sanat: Juice Leskinen). Löytyy Juice Leskisen ja Mikko Alatalon yhteisalbumilta Juice ja Mikko (1975). Kappaleen tulkitsee Juice ja se sisältää kuuluisan kitarasoolon jonka Petteri Salminen soitti 50 pennin kolikolla. ” 3.30" Kello on jo paljon. Tai vähän. Riippuu onko optimisti vai pessimisti.  On se kellonaika kun tavallisetkin asiat ovat vuorien kokoisia.  Tai se aika kun portsari heittää lumihankeen ja pilottitakin perään.  Tai sitten vietän aikaa veljieni, ystävieni tai vain ihmisteni kanssa ja toivon että yö ei päättyisi koskaan.  Mutta se päättyy. Joka kerta. ” Rakasta minua nyt kun kaikki muut ovat menneet.” Tuttua. Mutta miksi muut ovat menneet?   Koska maailmassa on virhe. Koska maailmassa on muutakin kuin rakkaus. Valitettavasti muiden on tehtävä valintoja silloinkin kun minun ei tarvitsisi. Ja joskus rakkaus jota osoitetaan muualta kuin ihan vierestä ei vain riitä. Ei ainakaan

Turha julkkis

Turha julkkis Aluksi olin heiverö, jota kaikki kiusasivat koulussa. Käteni olivat kuin rihmarullalangan päässä heiluvat solmut. Turpiin tuli koulumatkoilla mennen, tullen ja palatessa. Tyttöjä en saanut, kun en uskaltanut niille suutani avata, eikä minulla olisi seisonutkaan. Lähestymistä haittasi sekin, että mennessäni kahta metriä lähemmäksi heitä he erittivät suuntaani sylkeä hallitsemattomasti. Kaikki sukulaiseni kuolivat samassa rytäkässä. Asuin sijoitettuna perheessä jossa isä oli juoppo, äiti naispuolinen piru, poika väkivaltainen roisto ja ihmissyöjä ja tyttö narkomaanihuora. Lisäksi menestyin koulussa todella huonosti. Paras numero todistuksessani oli nelonen. Viimein toinen puoleni halvaantui, sain astman ja ainoa pesäpallomailani, sekin itse tekemäni, katkesi varresta poikki. Nyt elämäni muuttui. Suivaantuneena menin ultimate fighting -kurssille, aloin bodaamaan, kirjoittauduin sisään yliopistoon ja hankin sivutöitä Nokian johtokunnasta. Parin kuukauden kuluttua juoks

Pistooli (T)

Pistooli (T) Perustuu tositapahtumiin eli isäni ottoäidin kertomukseen jonka hän oli kuullut isäni ottoisältä. Tapahtunut ehkä jossain Lahden - Kosken välisellä alueella ennen antautumista. Nimet muutettu. Tarina kertoo kuinka saksalaispistooli Mauser 6,35 oli päätynyt Jallun käsiin vuoden 1918 sisällissodassa. Pistoolin myöhemmistä vaiheista kerrottakoon sen verran että sodan jälkeen Jallu oli saanut sen takaisin itselleen ja sitä oli varastoitu siitä lähtien hänen tyynynsä alla. Tämä tapa oli pelastanut hänet 30-luvun muilutuksilta. Jallu huomasi miehet ensin. Kontatessaan rinteen laelle hän näki kuinka kaksi kypäräpäistä hahmoa seisoi alempana tienvarsipusikossa lähellä mutkaa. Kumpikin roikotti asetta kainalossaan. Vaikka he välillä näyttivätkin vaihtavan pari sanaa keskenään piti koko ajan ainakin jompikumpi tietä tarkasti silmällä. Eivät mitään ökytalojen nisupoikia sotaa leikkimässä. Oikeita sotilaita. Ulkomailta ja vielä isosta maasta. Polkupyörät makasivat hieman kauempana oja

Eppujen biisin Kuuvartalo yöllä puhkianalysointi (T)

Eppujen biisin Kuuvartalo yöllä puhkianalysointi (T) Aloitetaan analysoimalla puhki Eppu Normaalin kappale Kuuvartalo yöllä (sanat: Mikko Saarela). ” Nyt kaulaan kraka paa, lähde katsomaan pyörivää pakaraa” Ollaan siis menossa vähän parempien kemppaisten eroottiselle klubille kun täytyy kravattikin olla. Ja tietysti kahtelemaan eroottista tanssia. Vähintäänkin. Tässä tapauksessa erästä tiettyä esiintyjää. ”Se loukkaa kaunista vartaloas, kuin uittais rakastajatarta loas” M ies jumaloi tätä tiettyä naista niin että pitää häntä liian hyvänä tanssimaan kaiken maailman kuolaajille. Semmonen on loukkaus jo naisen kaunista vartaloakin kohtaan. Vertaus rakastajattaren loassa uittamisesta kertonee kaiken. ”Mutta se kummasti kiihottaa kun vartalos verhotta liihottaa” M iehen on kuitenkin myönnettävä itselleen että tämän naisen alastoman vartalon liihottelu kiihottaa häntäkin. Vaikka hänen tunteensa ovatkin hänen itsensä mielestä ylevämpiä kuin peruskyrpyreiden. Ilmassa saattaa oll

Savikiekot

Savikiekot Pojat kävelevät vanhaa viljelystietä. Etummaisella heistä, Reijolla, on vanha rinnakkaispiippuinen haulikko olallaan. Hänen askelluksensa on varmaa huolimatta siellä täällä esiin pistävistä juurakoista ja maakivistä. Muut kaksi, Tarmo ja Mika, pysyttelevät perässä miten kuten. Tarmon kulkua hankaloitti vilkas luonne, joka pakottaa hänet tuon tuostakin irroittamaan huomion tien epätasaisuuksista, sekä iso pussillinen savikiekkoja. Mika taas kulkee katse maassa, mutta niin ajatuksissaan, että on jatkuvasti vähällä kompastua mihin milloinkin. Hänellä on kantamuksenaan käsiheitin. Kukaan ei puhu mitään, lukuunottamatta Mikaa, joka aina kengän tarttuessa juureen tai kantoon kiroaa sähähtelemällä. Tie päättyy. Edessä leviää laajahko peltoaukea. Oikealla se päättyy pieneen mutkittelevaan puroon, vasemmalla taas liiankin harvan näköiseksi harvennettuun kuusikkoon. Parin kolmen saran päässä aukio näyttää leviävän kauemmaksi vasemmalle. Noin kilometrin päässä suoraan edessä pellot pää

Jallu 5. (T)

  Jallu 5. (T) Tämä on kertomus isäni ottoisän, Jallun elämästä. Lukeminen kannattaa aloittaa tarinasta  Jallu: Pistooli . Ja sen jälkeen edetä järjestyksessä ( Jallu 1. (T) )  Jne... Tietääkseni ainoa kuva Jallusta. Maisema on minulle lapsuudesta tuttu, mies ainoastaan tarinoista. Ja sitten mennään: 9. Katson oikeudekseni julkaista Valtiorikosylioikeuden Jallua koskevat paperit tässä yhteydessä koska niissä ei ole mitään salattavaa tai hävettävää ja koska ne jo löytyvät internetistä: Tässäpä nämä. Isot kiitokset avusta kaunokirjoituksen tulkitsemisessa Heidi Sini Johanna Partaselle ja Anssi Nousiaiselle! Seuraavassa olen hahmotellut Jallun sotatietä ja elämänkaarta vähän laajemminkin. Pohjana käytin näitä valtiorikosylioikeuden papereita ja sisällissodan ja varsinkin Riihimäen punakaartin historiaa. Perehdyin erityisesti Hyvinkään taisteluun, Riihimäen valtaukseen ja Lahden taisteluun.  Näistä kaikista löytyy runsaasti tietoa netistä joten en ala niitä sen tarkemmin tässä yhteydessä k

Massaridelinen kenttä (T)

Massaridelinen kenttä (T) Postulaatti: On olemassa sähkömagneettista kenttää täysin vastaava analoginen massaridelinen kenttä. Muutamia perussuureita: m´ (massavirta) = [kg/s] r (säde) = [m] P (teho) = [W, watti ] = [(kgm 2 ) /s 3 ] W (työ) = [J, joule] = [(kgm 2 )/s 2 ] ρ (tiheys) =  [kg/m 3 ] = m / V =  [kg/m 3 ] v m´ (massavirran nopeus) = [m/s] = (m´ / ( ρ  A)) = [(kg / s) / ((kg m 2 ) / m 3 ) ] = [m/s] p m´ ( massavirran paine) =   [Pa, pascal] =   ½ ρ v m´ 2   = [( ½) ( kg / m 3 ) ( m / s ) 2 ] = [kg/(ms 2 ) ] Johdettuja suureita: Viably (U V ) U V (viably) = [S X , s aax] = P / m´ = [ ((kg m 2 ) / s 3 ) / (kg /s) ] = [ m 2 /s 2 ] = W / m = [((kg m 2 ) / s 2 ) / kg] = [m 2 /s 2 ] Viably  (tunnus  U V ) on toteuttamiskapasiteetti. Viably on kahden pisteen välinen massallinen potentiaaliero. Viablyn ( U V ) yksikkö on siis saax ( S X ) joka on [ m 2 /s 2 ] . Trouble ( R T ) R T ( trouble ) = [ ω , o hmega ] = U V / m´ = [(m 2

Muutama minua pitkään riivannut asia... (T)

Muutama minua pitkään riivannut asia... (T) Minua on jo pitkään riivannut kolme asiaa: Venäläinen ruletti, Kaksintaistelu pistooleilla ja Mensuurimiekkailu. Niissä on jotain kiehtovaa. Venäläinen ruletti Venäläinen rulettihan on ollut joskus eräs kaksintaistelun muoto. Itse pidän sitä enemmänkin uhkapelinä. Venäläisessä ruletissa revolveriin laitetaan vain yksi patruuna, sen jälkeen rullaa pyöräytetään, hana viritetään, revolveri suunnataan omaan päähän ja laukaistaan Venäläisen ruletin matematiikka (yksi lempiaiheistani) on seuraava: Rullassa on vain yksi patruuna joten mahdollisuus patruunan kohdalle sattumisesta on 1:n jossa n on rullan patruunapesien lukumäärä. Kuusisylinterisissä mahdollisuus on siis 1:6 eli likimäärin 16,7 %. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Aseen mekaniikka, painovoima yms vaikuttavat niin että todellisuudessa pidettäessä revolveria ampuma-asennossa pyöräytysvaiheessa patruuna jää hieman todennäköisemmin rullan alaosaan. Siis mikäli rullaa ei pysäytetä kesken

Jallu 2. (T)

Jallu 2. (T) Tämä on kertomus isäni ottoisän, Jallun elämästä. Lukeminen kannattaa aloittaa tarinasta  Jallu: Pistooli . Ja sen jälkeen edetä järjestyksessä ( Jallu 1. (T) )  Jne... Mutta asiaan: 3. Eräällä toisellakin matkalla kirkonkylälle Harakkalahden yli oli isäni joutunut vähintäänkin omintakeisen käytöksen todistajaksi ja tahtomattaan jopa hengenvaaraan. Harakkalahden keskipaikkeilla Jallu oli yhtäkkiä löysännyt kätensä airoista, tarttunut veneen laitoihin, alkanut keikuttaa venettä puolelta toiselle ja isääni silmiin katsoen todennut kylmän viileällä äänellä: "Kaajetaan tämä vene." Isäni kertoi että jostain syystä hän oli tilanteessa täysin turtahermoinen. Hän oli myös tarttunut veneen laitoihin ja alkanut keikuttaa venettä entistä kovempaa. Ja Jallua tiukasti silmiin katsellen sanonut: "Kaajetaan vaan!" Mainittakoon että isäni ei edes osannut uida. Silloin Jallu oli tarttunut airoihin ja tokaissut kyllästyneellä äänellä: "Eläpäs nyt joutavoi, iso mies!