Siirry pääsisältöön

Savikiekot

Savikiekot

Pojat kävelevät vanhaa viljelystietä. Etummaisella heistä, Reijolla, on vanha rinnakkaispiippuinen haulikko olallaan. Hänen askelluksensa on varmaa huolimatta siellä täällä esiin pistävistä juurakoista ja maakivistä. Muut kaksi, Tarmo ja Mika, pysyttelevät perässä miten kuten. Tarmon kulkua hankaloitti vilkas luonne, joka pakottaa hänet tuon tuostakin irroittamaan huomion tien epätasaisuuksista, sekä iso pussillinen savikiekkoja. Mika taas kulkee katse maassa, mutta niin ajatuksissaan, että on jatkuvasti vähällä kompastua mihin milloinkin. Hänellä on kantamuksenaan käsiheitin. Kukaan ei puhu mitään, lukuunottamatta Mikaa, joka aina kengän tarttuessa juureen tai kantoon kiroaa sähähtelemällä.

Tie päättyy. Edessä leviää laajahko peltoaukea. Oikealla se päättyy pieneen mutkittelevaan puroon, vasemmalla taas liiankin harvan näköiseksi harvennettuun kuusikkoon. Parin kolmen saran päässä aukio näyttää leviävän kauemmaksi vasemmalle. Noin kilometrin päässä suoraan edessä pellot päättyvät tiheän näköiseen sekametsään. Tarmo ja Mika pudottavat kantamuksensa ja alkavat kaivaa tupakka-askeja verryttelypuseroidensa taskuista. Reijo heilauttaa haulikon käsivarrelleen, avaa piiput harjaantuneella peukaloliikkeellä ja kääntää katseensa toisiin korostetun hitaasti.

- No nii, höpönassut. Nyt se alako sano täi löylyssä.

Tarmo sytyttää savukkeen, vetää savua syvälle keuhkoihinsa ja puhaltaa ulos.

- Niin se tekköö. Sama vaikka löisin kivvee het koko pussin. Seästys panokset. Minä ku ruukoan ampua kohti eikä vieree...

- Sen ihmeen ku näkis...

- Sinä paska nyt et osu kiekkoo vaikka se teipattas piipun suuhu. Enköhä se oo minä joka näissä hommissa on tämän perän lukko…

- Voi voi. Mikan ylimielistä voivottelua säestää haukotus ja kuiva, iloton hymy jää hänen kasvoilleen, hän työntää kätensä puseron taskuun ja kaivaa sieltä muutaman patruunan. Jää katselemaan niitä kuin ihmettä. Tarmo katsoo häntä ilkikurinen ilme kasvoillaan.

- Mitä voi voi? Uskaltaakohan sulle pyssyä antoakkaa. Sinä ku et oo enne ies ampunu...

- Olen ampunut, pojat, olen ampunut. Mika tuijottaa yhä patruunoita hymy kasvoillaan. Sitten hän nostaa katseensa Tarmoon. - Mutta en leikkipyssyiIlä...

- No nii, elekeä höpiskö, keskeyttää Reijo tylysti. Jostakin syystä Mikan käytös on aina ärsyttänyt häntä. Puhetapaa myöten. Hän ottaa taskustaan yhden panoksen, työntää sen oikeanpuoleiseen piippuun ja loksauttaa piiput kiinni. - Minä ensin. Mika, anna sinä pallaa... mää vaikka tuonne metällaitaan päi. Ku minä huuva että nyt ni viskoa.

Mika nyökkää ja lähtee liikkeelle. Mennessään hän kumartuu maassa olevasta pussista toiseen käteensä pinon kiekkoja. Parinkymmenen metrin päässä hän pysähtyy ja laskee kiekot eteensä heinikkoon. Soviteltuaan yhden punaisen varren päässä olevaan hahloon hän ottaa heittoasennon.

- Valmis, hän varmistaa Reijolla.

- Ku lukkar sottaa!

Ensimmäinen kiekko lähtee. Reijo heittää haulikon olkapäätä vasten. Heitto lähtee aika hyvin. Kaari on loiva ja kiekko etenee sopivan vinosti ampumapaikalta poispäin. Reijo painaa posken tukkiin, vetää löysät pois, etsii kiekon piipun suulle ja arvellussa lakikohdassa puristaa liipaisimen pohjaan. Kiekko hajoaa kahtia. Palaset jatkavat matkaa eri suuntiin. Kuin elokuvissa, ajattelee Reijo. Aina yhtä hieno tunne.

- Eee heei tullu miittää, virnuilee Tarmo. - Kunnolla jos ossuu, ni jauhot pölähtää.

- Peässä sulia jauhot pölähtää, murahtaa Reijo, mutta on tyytyväinen. Kevään ensimmäinen kiekko ja osuma tuli. Vaikkakaan ei ihan täysosuma, mutta osuma silti. Joskus ensimmäistä osumaa saa hakea kauan. Kun sen löytää, on loppu helpompaa. 

- No niin, lisseä voa!

- Ookoo, Mika huutaa. - Mutta kantsis varmaan ladata se rauta ensin...

- Elä opeta isseäs naimaa, Reijo huutaa takaisin, mutta taittaa pyssyn auki. Savuava hylsy singahtaa jonnekkin heinikkoon. Uusi patruuna taskusta tilalle, pyssy kiinni ja lonkalle ja katse etuviistoon.

- Anna palloa!

Mika heittää. Toinen kiekko hajoaa tuhkaksi. Kolme seuraavaakin laukausta osuvat. Reijo on tyytyväinen. Ojentaessaan pyssyä Tarmolle hän ei malta olla kuittaamatta: 

- Eikä kulunu mahottomasti sitä teippiäkää...

- Turpa kiinni eli se turpuu kiinni, uhkaa Tarmo ja nykäisee haulikon itselleen. 

- Kohta neättö, miten rauta valittaa. Ladatessaan hän vilkaisee Mikan suuntaan ja kysäisee: - Ja Mika vissii jatkaa, sulla ku on nuo heitot semmosia ku pittääki?

- Vaikkapa, hyväksyy Mika ykskantaan. - Tuotko, Reijo, niitä kiekkoja muutaman? 

- Ookoo! Reijo vie kiekot, Mika lataa heittimen ja asettuu heittoasetoon.

- Nyt! Tarmon äänessä on jännittynyt vire. Nyt ei saisi epäonnistua. Kiekko lentää melko matalalla mutta suoraan. Rata löytyy helposti. Ensimmäinen laukaus näyttää menevän yli. Tarmo korjaa alemmaksi ja toinen piipullinen tekee tehtävänsä; kiekko katoaa pupun suulta. Ilme sulaa hymyyn.

- Hieno laaki, vai mitä?

- Vai hieno, Reijo räjähtää. Perkele mulla ollu ku yks pati piipussa ja jätkällä kaks! Kyllähän jokkaine konetuliasseella soa osumaa vaikka mihin.

- Oma mikreenis, ku et älynny pisteä kahta patia. Eikä sinä ossais kahta peräkkäin ampuakkaa...

- Ampukaa nyt jumalauta vaikka neljällä patilla kunhan vaan ammutte, Mika puuttuu keskusteluun. - Ois kiva minunkin ampua pari kertaa tänä iltana. Vaikka Mikan kommentti tulekaan vihaisella äänellä vaan pikemminkin leikkiä tavoitellen, pojat vaikenevat. Tarmo työntää taas kaksi patruunaa piippuihin, ja Reijo huokaa ja pudistaa päätään, mutta ei sano enää mitään.

Loput neljä kiekkoa tipahtavat kaikki. Ensimmäinen kahdella laukauksella ja loput kaksi yhdellä.

Tarmon ilme on jo ilkikurinen.

- Pit vielä näytteä lopuks että osataan sitä yhelläki panoksella...

- Nii vissii. Reijon ääni tavoittelee tylyä sointia, mutta ilme on jo huvittunut. - Eipä oo, Poijjat ennen sattunukkaa kiekkoja jotka paukauksen paineesta särkyy ilimaa...

- Mummus särky ku sinua tek. Eiköhä nyt oo Mika vuoro. Nähhää seki ihme, että ite mestariampuja alentuu meille tavallisille kuolevaisille antamaan pienen näytteen.

- Kukas heittää, kysyy Mika. Hän kahlaa ruohikossa kohti ampumapaikkaa hyppäytellen heitintä kädessään. - Vaikka voin minä itsekkin heittää. Tiedän ainakin tarkkaan, mihin lätkä lentää.

- Ei mopolla mahottommiin, Reijo torjuu. Minä voin heitteä. Ei tuon pojan heitoista tulis kuitenkaa miittää....

- Jos kuitenki kantasit ne ampumahollille, Tarmo neuvoo. - Tulis ies samalle hehtaarille...

- Ehe ehe, kuittaa Reijo ja lähtee heittopaikaa kohti, tällä kertaa koko kiekkopussi mukanaan.

Mika lataa aseen kahdella patruunalla ja saa Tarmolta hyväksyvän silmäyksen. Nostaessaan aseen pystyyn perä kyynärmutkaa vasten hän kysyy Tarmolta: 

- Kumpaan puolikkaaseen, oikeaan vai vasempaan?

- Mihin kumpaan puolikkaaseen? Ei kait se puolikkaita heitä...?

- Älä siitä välitä, sano vaan kumpaan.

- Kait sitte vaikka oikeaan, epäröi Tarmo. Mika tyytyy vastaukseen ja kääntyy Reijoon päin, joka onkin jo heittovalmiudessa.

- Ookoo!

- Joko? Oo nyt valamiina kuitenki.

- Älä huolehdi, kuoma. Täällä pesee.

- No sitte, myöntyy Reijo, vaikka häntä ihmetyttääkin, ettei Mika ota ampuma-asentoa eikä edes seiso rintamasuunta ampuma-alueeseen päin. Ähkäisten hän heittää. Kiekko lentää, ei niin kauniisti laakana kuin Mikan heitot, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Mika ei tee elettäkään. Vasta kun kiekko alkaa saavuttaa lakipistettään, räjähtää hän liikkeeseen. Haulikon tukki putoaa vasemmalle kämmenelle, perä imeytyy olkapäätä vasten, nopea pyörähdys, ase laukeaa ja kiekko hajoaa kahteen kappaleeseen. Vasen pala ottaa lisää korkeutta, mutta oikeanpuoleinen tipahtaa lähes suoraan alaspäin. Ennen kuin se ehtii kadota heinikkoon laukeaa ase kuitenkin toistamiseen ja kiekonpuolikas muuttuu pölyksi. Hiljaisuus on käsinkosketeltava. Hetken kuluttua Mika laskee aseen vyötärön tasalle ja toteaa:

- Oli päästä ruohikkoon piiloon, mutta onneks huomasin. Tyynesti hän poistaa tyhjät hylsyt ja puhaltaa puput savusta tyhjiksi. - Kun olis pumppuhaulikko niin sais kummankin palan...

- Kyllä se on vittua että tuo ei ollu vahinko, Reijo älähtää. - Miten sinä muka pystyit halakasemmaan kiekon kahtia?

- No ei ollu vahinko, kiirehtii Tarmo puolustamaan. - Se kysy multa ensin, että kumpi kappale ammutaan paskaks ennenku ampu. Sinä voa et kuullu ku kahhuutit heinikkoa...

- No ammuppas vielä. Ja vaikka pienempi kappale sitte tohjoks. Ei perkele...

Reijo sovittaa uutta kiekkoa heittimeen itsekseen mukisten. Otettuaan asennon hän vilkaisee Mikaa, jolla on haulikko avattuna vasemmassa kädessä ja oikeassa kaksi patruunaa.

- Kohta lähtöö, oo valamis, hän huutaa.

- Ookoo! Anna palaa, lupaa Mika, mutta ei tee elettäkään ladatakseen.

Enempiä kyselemättä Reijo huitaisee kiekon taivaalle. Jälleen Mika räjähtää nopeaan liikkeeseen.  Patruunat piippuun, piiput kiinni, nosto olkapäälle, laukaus ja kiekko on taas kahtena. Tällä kertaa isompi kappale lähtee maata kohti ja pienempi hypähtää hankalan näköisesti kiekon tulosuuntaan päin. Toinen laukaus ja pienempi palanen murenee ilmaan.

- Minähän sanon, kiljuu Tarmo äänessään peittelemätöntä ihailua. - Nyt tul Revollekki tasapeä etteen ku löyty oikea mies tussarin taakse...

- Niin, kyllähän se... Mika avaa aseen ja ja alkaa kaivaa patruunoita taskustaan. 

- Täytyy olla tietysti hieman onneakin...

- No nii, hannuhanhet, huutaa Reijo ja samalla hän jo heittää. Mika loksauttaa piiput kiinni ja ase laukeaa. Reijon pusero pelmahtaa oikean kainalon kohdalta. Hän jatkaa pyörähdystään kaatuen raskaasti kyljelleen maahan.

- Repo! Miten kävi? Tarmo lähtee juoksemaan Reijon luo. Mika epäröi hetken, lähtee sitten kävelemään perään. Kun hän pääsee toisten luo on Tarmo jo kääntänyt Reijon kasvot näkyviin. Mitään näkemättömät silmät katsovat taivaalle raukeina. Ilme on lähinnä hämmästynyt. Puserossa on laaja tummempi alue kainalon ja rinnan seutuvilla. Tarmo on polvillaan heinikossa ja hokee ääni vapisten:

- Ei se mittää, se ol vahinko… nouse ylös… elä mittää... Samalla hän pyyhkii verisiä käsiään heinikkoon. Vedet valuvat isoina karpaloina poskia alas. Mika seisoo hiljaa vieressä katse maahan luotuna.

- Minä olisin saanut nuo kaikki, hän toteaa itsekseen. Tarmo kääntää katseensa kuin hidasteltuna Mikan kasvoihin ja lopettaa hokemisen. Huulet yrittävät muodostaa vavisten kysymystä, mutta mitään ei kuulu.

- Nuo kiekot, Mika havahtuu selittämään kärsivällisesti, ja osoittaa aseen piipulla Reijon reiden alta pilkistäviin hajonneisiin kiekkoihin. - Olisin pystynyt ampumaan ne kaikki ilmaan...


Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!

-Jarppi 92

Kommentit

  1. Wauu tässähän menee ihan hiljaseks kun lukee näitä,aivan loistavia kertomuksia/tarinoita/ajatelmia😊mahtavaa lukiessa syventyä näihin ja kuvitella itsensä olevansa siinä tilanteessa läsnä,aivan huikeita,jatka samaa rataa😊jatkan kohta lisää lukemalla runojasi,niitä tossa jo pitkän rimpsun luin,olet mestari😊kiitos että saadaan lukea näitä 😊🙏T.Merkku😊👌

    VastaaPoista
  2. Täsmälleen samaa mieltä Merkun kanssa. Tyhjentävä kehu, ei lisättävää. Paitsi: kirjoita lisää! 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset:

Turha julkkis

Turha julkkis Aluksi olin heiverö, jota kaikki kiusasivat koulussa. Käteni olivat kuin rihmarullalangan päässä heiluvat solmut. Turpiin tuli koulumatkoilla mennen, tullen ja palatessa. Tyttöjä en saanut, kun en uskaltanut niille suutani avata, eikä minulla olisi seisonutkaan. Lähestymistä haittasi sekin, että mennessäni kahta metriä lähemmäksi heitä he erittivät suuntaani sylkeä hallitsemattomasti. Kaikki sukulaiseni kuolivat samassa rytäkässä. Asuin sijoitettuna perheessä jossa isä oli juoppo, äiti naispuolinen piru, poika väkivaltainen roisto ja ihmissyöjä ja tyttö narkomaanihuora. Lisäksi menestyin koulussa todella huonosti. Paras numero todistuksessani oli nelonen. Viimein toinen puoleni halvaantui, sain astman ja ainoa pesäpallomailani, sekin itse tekemäni, katkesi varresta poikki. Nyt elämäni muuttui. Suivaantuneena menin ultimate fighting -kurssille, aloin bodaamaan, kirjoittauduin sisään yliopistoon ja hankin sivutöitä Nokian johtokunnasta. Parin kuukauden kuluttua juoks

Eppujen biisin Kuuvartalo yöllä puhkianalysointi (T)

Eppujen biisin Kuuvartalo yöllä puhkianalysointi (T) Aloitetaan analysoimalla puhki Eppu Normaalin kappale Kuuvartalo yöllä (sanat: Mikko Saarela). ” Nyt kaulaan kraka paa, lähde katsomaan pyörivää pakaraa” Ollaan siis menossa vähän parempien kemppaisten eroottiselle klubille kun täytyy kravattikin olla. Ja tietysti kahtelemaan eroottista tanssia. Vähintäänkin. Tässä tapauksessa erästä tiettyä esiintyjää. ”Se loukkaa kaunista vartaloas, kuin uittais rakastajatarta loas” M ies jumaloi tätä tiettyä naista niin että pitää häntä liian hyvänä tanssimaan kaiken maailman kuolaajille. Semmonen on loukkaus jo naisen kaunista vartaloakin kohtaan. Vertaus rakastajattaren loassa uittamisesta kertonee kaiken. ”Mutta se kummasti kiihottaa kun vartalos verhotta liihottaa” M iehen on kuitenkin myönnettävä itselleen että tämän naisen alastoman vartalon liihottelu kiihottaa häntäkin. Vaikka hänen tunteensa ovatkin hänen itsensä mielestä ylevämpiä kuin peruskyrpyreiden. Ilmassa saattaa oll

Pistooli (T)

Pistooli (T) Perustuu tositapahtumiin eli isäni ottoäidin kertomukseen jonka hän oli kuullut isäni ottoisältä. Tapahtunut ehkä jossain Lahden - Kosken välisellä alueella ennen antautumista. Nimet muutettu. Tarina kertoo kuinka saksalaispistooli Mauser 6,35 oli päätynyt Jallun käsiin vuoden 1918 sisällissodassa. Pistoolin myöhemmistä vaiheista kerrottakoon sen verran että sodan jälkeen Jallu oli saanut sen takaisin itselleen ja sitä oli varastoitu siitä lähtien hänen tyynynsä alla. Tämä tapa oli pelastanut hänet 30-luvun muilutuksilta. Jallu huomasi miehet ensin. Kontatessaan rinteen laelle hän näki kuinka kaksi kypäräpäistä hahmoa seisoi alempana tienvarsipusikossa lähellä mutkaa. Kumpikin roikotti asetta kainalossaan. Vaikka he välillä näyttivätkin vaihtavan pari sanaa keskenään piti koko ajan ainakin jompikumpi tietä tarkasti silmällä. Eivät mitään ökytalojen nisupoikia sotaa leikkimässä. Oikeita sotilaita. Ulkomailta ja vielä isosta maasta. Polkupyörät makasivat hieman kauempana oja

Minä ♥ Kinnula (T)

Minä ♥ Kinnula (T) Kävin isänpäiväviikonloppuna kotikylässäni Kinnulassa.  Aluksi kävin hautausmaalla kunnioittamassa pääasiassa isäni puolen sukulaisia ja veljiäni. R.I.P: Vasen sarake: Isän isäpuoli maanviljelijä ja sotaveteraani Urho Matti Tiainen. Isän äiti emäntä Rauha Esteri Tiainen (ent. Sääksjärvi, os. Kuusjärvi). Isä metsuri Heikki Valdemar Ihonen. Isäpuoli metsuri Leo Gabriel Hautala. Oikea sarake: Veli rekkakuski Harri Leo Matias Hautala. Veli lapsi Jouni Onni Jalmari Ihonen. Isän ottoisä metsuri, pienviljelijä ja punakaartilainen Jalmari Antinpoika Ihonen. Isän ottoäiti emäntä Aino Ihonen (os. Pajuoja). Isän isä suutari ja sankarivainaja korpraali Voltemar Jalmari Sääksjärvi. Seuraavaksi olikin iloisempi tapahtuma eli kummi- ja veljentyttöni yksivuotissynttärit :) Kummitäti Heidi, pikkuveljeni ja kummitytön isä Jarmo "Turbo-Diesel", kummitytön äiti Piia, kummitytön isoveli Rasmus, minä eli kummasetä Jarppi ja sylissä synttärisankari kummityttö Lumina Hilla Inari

Massaridelinen kenttä (T)

Massaridelinen kenttä (T) Postulaatti: On olemassa sähkömagneettista kenttää täysin vastaava analoginen massaridelinen kenttä. Muutamia perussuureita: m´ (massavirta) = [kg/s] r (säde) = [m] P (teho) = [W, watti ] = [(kgm 2 ) /s 3 ] W (työ) = [J, joule] = [(kgm 2 )/s 2 ] ρ (tiheys) =  [kg/m 3 ] = m / V =  [kg/m 3 ] v m´ (massavirran nopeus) = [m/s] = (m´ / ( ρ  A)) = [(kg / s) / ((kg m 2 ) / m 3 ) ] = [m/s] p m´ ( massavirran paine) =   [Pa, pascal] =   ½ ρ v m´ 2   = [( ½) ( kg / m 3 ) ( m / s ) 2 ] = [kg/(ms 2 ) ] Johdettuja suureita: Viably (U V ) U V (viably) = [S X , s aax] = P / m´ = [ ((kg m 2 ) / s 3 ) / (kg /s) ] = [ m 2 /s 2 ] = W / m = [((kg m 2 ) / s 2 ) / kg] = [m 2 /s 2 ] Viably  (tunnus  U V ) on toteuttamiskapasiteetti. Viably on kahden pisteen välinen massallinen potentiaaliero. Viablyn ( U V ) yksikkö on siis saax ( S X ) joka on [ m 2 /s 2 ] . Trouble ( R T ) R T ( trouble ) = [ ω , o hmega ] = U V / m´ = [(m 2

Jallu 5. (T)

  Jallu 5. (T) Tämä on kertomus isäni ottoisän, Jallun elämästä. Lukeminen kannattaa aloittaa tarinasta  Jallu: Pistooli . Ja sen jälkeen edetä järjestyksessä ( Jallu 1. (T) )  Jne... Tietääkseni ainoa kuva Jallusta. Maisema on minulle lapsuudesta tuttu, mies ainoastaan tarinoista. Ja sitten mennään: 9. Katson oikeudekseni julkaista Valtiorikosylioikeuden Jallua koskevat paperit tässä yhteydessä koska niissä ei ole mitään salattavaa tai hävettävää ja koska ne jo löytyvät internetistä: Tässäpä nämä. Isot kiitokset avusta kaunokirjoituksen tulkitsemisessa Heidi Sini Johanna Partaselle ja Anssi Nousiaiselle! Seuraavassa olen hahmotellut Jallun sotatietä ja elämänkaarta vähän laajemminkin. Pohjana käytin näitä valtiorikosylioikeuden papereita ja sisällissodan ja varsinkin Riihimäen punakaartin historiaa. Perehdyin erityisesti Hyvinkään taisteluun, Riihimäen valtaukseen ja Lahden taisteluun.  Näistä kaikista löytyy runsaasti tietoa netistä joten en ala niitä sen tarkemmin tässä yhteydessä k

Juicen biisin 3.30 puhkianalysointi (T)

  Juicen biisin 3.30 puhkianalysointi (T) Jatketaan analysoimalla puhki Juicen kappale 3.30 (sanat: Juice Leskinen). Löytyy Juice Leskisen ja Mikko Alatalon yhteisalbumilta Juice ja Mikko (1975). Kappaleen tulkitsee Juice ja se sisältää kuuluisan kitarasoolon jonka Petteri Salminen soitti 50 pennin kolikolla. ” 3.30" Kello on jo paljon. Tai vähän. Riippuu onko optimisti vai pessimisti.  On se kellonaika kun tavallisetkin asiat ovat vuorien kokoisia.  Tai se aika kun portsari heittää lumihankeen ja pilottitakin perään.  Tai sitten vietän aikaa veljieni, ystävieni tai vain ihmisteni kanssa ja toivon että yö ei päättyisi koskaan.  Mutta se päättyy. Joka kerta. ” Rakasta minua nyt kun kaikki muut ovat menneet.” Tuttua. Mutta miksi muut ovat menneet?   Koska maailmassa on virhe. Koska maailmassa on muutakin kuin rakkaus. Valitettavasti muiden on tehtävä valintoja silloinkin kun minun ei tarvitsisi. Ja joskus rakkaus jota osoitetaan muualta kuin ihan vierestä ei vain riitä. Ei ainakaan

Elämä

Elämä Vaan elämäpä se on sitte jännä juttu. Siinä on liikkuva värikuva ja stereoäänet. Ja palan painikkeeksi vielä t uoksut ja maut ja sen voi tunteakin jos siihen koskee huvikseen vaikkapa sormellaan. Siinä voi liikkua vain yhteen suuntaan: Kohti kuolemaa. Ja ainoastaan vakionopeudella. Sitä voi kyllä leventää jos osaa. Mutta monesti muut osaavat paremmin kaventaa sinun elämääsi. Se voi olla helppo tai vaikea joko fyysisesti tai psyykkisesti. Mutta jotta ei olisi liian yksinkertaista niin sen helppoudet ja vaikeudet eivät ole absoluuttisia vaan riippuvat lähes täysin elämän eläjistä. Tieteellisesti katsoen elämä on vain sarja turhia liikkeitä. Mutta siihen tottuu. Jos maailmassa ei olisi elämää ei kukaan voisi edes aavistaa millainen se voisi olla. Ja uskallanpa väittää että silloin ei olisi edes aavistamisen yrittäjiä. Olipa elämä miten kurja tai upea hyvänsä niin joka tapauksessa sitä voi aina parantaa K-kaupasta saatavalla talouspaperilla ja internetistä tulevalla pornografisella v