Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Romppainen merkityt tekstit.

Rambo on suomalaisperäinen sukunimi (T)

Rambo on suomalaisperäinen sukunimi. (T) Ruotsin siirtomaa Uusi Ruotsi perustettiin 1638 Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Uuteen Ruotsiin saapui vuosina 1638 – 1664 noin tuhat siirtolaista joista yli puolet oli Suomalaisia. Vuonna 1636 alkoivat Ruotsissa suomalaisvainot ja metsäsuomalaisista haluttiin eroon. Ensimmäisen varsinaisen siirtolaisretkikunnan lähtiessä Ruotsista 1641 suurin osa siirtolaisista oli Värmlannista kerättyjä suomalaisia maanviljelijöitä. Yksi ensimmäisistä suomalaisista Uudessa Ruotsissa oli Pietari Gunnarsson Romppainen. Hän saapui Uuteen Ruotsiin jo 1638 Kalmar Nyckel -aluksella perustamaan siirtokuntaa. Hän toimi mm. linnakkeen vartiosotilaana. Kuten tiedetään ovat suomalaiset nimet vaikeita lausua muunkielisille ja niinpä sukunimetkin ovat muuttuneet lähes tunnistamattomiksi. Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson ja Kolehmaisesta Coleman. Pietari Romppaisesta tuli Peter Rambo. Suomalaiset tulivat hyvin juttuun paikallisten intiaanien k