Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Kaunis merkityt tekstit.

Nurkkabaari (T)

  Nurkkabaari (T) (Pieni kunta Keski-Suomessa. 80-luvun puoliväli on ylitetty.  Heinäkuun jäkimmäinen puolisko on menossa. Nuori mies on 18-vuotias. On ajokortti ja vanha Datsun. Maailma on outo ja käymätön. Olemattomatkin asiat ovat isoja. Elämä ei ole vielä kovin pitkälle syöty. Jos tulevaisuus olisi levitetty tuolloin eteen ei mikään maailmassa olisi saanut siihen uskomaan.) Kun palaan sisälle on Eskokin jo herännyt. Hän istuu sohvan laidalla. Tullessani ovesta hän joutuu kääntämään päätään hankalaan asentoon. Virnistystä eivät eilisillan juomingit ole onnistuneet hänen kasvoiltaan karistamaan. - Ulukonako sinä nukuit, hän kysäisee. - Ehei. Kävin kättelemässä pitkäaikaistyötöntä. Esko naurahtaa. - Vai pitkäaikaistyötöntä. Kuule. Joko sinä jouvat minut heittää pois? Ois vähä jo kiire. Epäröin hetken. Vilkaisen tuvan seinällä vinossa roikuvaa kelloa joka näyttää vähän yli yhtätoista. Onhan selvää että jos nyt joudun puhaltamaan tietää se välittömästi kortin lähtemistä kuivumaan. Kuite