Savikiekot
Pojat kävelevät vanhaa viljelystietä. Etummaisella heistä, Reijolla, on vanha rinnakkaispiippuinen haulikko olallaan. Hänen askelluksensa on varmaa huolimatta siellä täällä esiin pistävistä juurakoista ja maakivistä. Muut kaksi, Tarmo ja Mika, pysyttelevät perässä miten kuten. Tarmon kulkua hankaloitti vilkas luonne, joka pakottaa hänet tuon tuostakin irroittamaan huomion tien epätasaisuuksista, sekä iso pussillinen savikiekkoja. Mika taas kulkee katse maassa, mutta niin ajatuksissaan, että on jatkuvasti vähällä kompastua mihin milloinkin. Hänellä on kantamuksenaan käsiheitin. Kukaan ei puhu mitään, lukuunottamatta Mikaa, joka aina kengän tarttuessa juureen tai kantoon kiroaa sähähtelemällä.
Tie päättyy. Edessä leviää laajahko peltoaukea. Oikealla se päättyy pieneen mutkittelevaan puroon, vasemmalla taas liiankin harvan näköiseksi harvennettuun kuusikkoon. Parin kolmen saran päässä aukio näyttää leviävän kauemmaksi vasemmalle. Noin kilometrin päässä suoraan edessä pellot päättyvät tiheän näköiseen sekametsään. Tarmo ja Mika pudottavat kantamuksensa ja alkavat kaivaa tupakka-askeja verryttelypuseroidensa taskuista. Reijo heilauttaa haulikon käsivarrelleen, avaa piiput harjaantuneella peukaloliikkeellä ja kääntää katseensa toisiin korostetun hitaasti.
- No nii, höpönassut. Nyt se alako sano täi löylyssä.
Tarmo sytyttää savukkeen, vetää savua syvälle keuhkoihinsa ja puhaltaa ulos.
- Niin se tekköö. Sama vaikka löisin kivvee het koko pussin. Seästys panokset. Minä ku ruukoan ampua kohti eikä vieree...
- Sen ihmeen ku näkis...
- Sinä paska nyt et osu kiekkoo vaikka se teipattas piipun suuhu. Enköhä se oo minä joka näissä hommissa on tämän perän lukko…
- Voi voi. Mikan ylimielistä voivottelua säestää haukotus ja kuiva, iloton hymy jää hänen kasvoilleen, hän työntää kätensä puseron taskuun ja kaivaa sieltä muutaman patruunan. Jää katselemaan niitä kuin ihmettä. Tarmo katsoo häntä ilkikurinen ilme kasvoillaan.
- Mitä voi voi? Uskaltaakohan sulle pyssyä antoakkaa. Sinä ku et oo enne ies ampunu...
- Olen ampunut, pojat, olen ampunut. Mika tuijottaa yhä patruunoita hymy kasvoillaan. Sitten hän nostaa katseensa Tarmoon. - Mutta en leikkipyssyiIlä...
- No nii, elekeä höpiskö, keskeyttää Reijo tylysti. Jostakin syystä Mikan käytös on aina ärsyttänyt häntä. Puhetapaa myöten. Hän ottaa taskustaan yhden panoksen, työntää sen oikeanpuoleiseen piippuun ja loksauttaa piiput kiinni. - Minä ensin. Mika, anna sinä pallaa... mää vaikka tuonne metällaitaan päi. Ku minä huuva että nyt ni viskoa.
Mika nyökkää ja lähtee liikkeelle. Mennessään hän kumartuu maassa olevasta pussista toiseen käteensä pinon kiekkoja. Parinkymmenen metrin päässä hän pysähtyy ja laskee kiekot eteensä heinikkoon. Soviteltuaan yhden punaisen varren päässä olevaan hahloon hän ottaa heittoasennon.
- Valmis, hän varmistaa Reijolla.
- Ku lukkar sottaa!
Ensimmäinen kiekko lähtee. Reijo heittää haulikon olkapäätä vasten. Heitto lähtee aika hyvin. Kaari on loiva ja kiekko etenee sopivan vinosti ampumapaikalta poispäin. Reijo painaa posken tukkiin, vetää löysät pois, etsii kiekon piipun suulle ja arvellussa lakikohdassa puristaa liipaisimen pohjaan. Kiekko hajoaa kahtia. Palaset jatkavat matkaa eri suuntiin. Kuin elokuvissa, ajattelee Reijo. Aina yhtä hieno tunne.
- Eee heei tullu miittää, virnuilee Tarmo. - Kunnolla jos ossuu, ni jauhot pölähtää.
- Peässä sulia jauhot pölähtää, murahtaa Reijo, mutta on tyytyväinen. Kevään ensimmäinen kiekko ja osuma tuli. Vaikkakaan ei ihan täysosuma, mutta osuma silti. Joskus ensimmäistä osumaa saa hakea kauan. Kun sen löytää, on loppu helpompaa.
- No niin, lisseä voa!
- Ookoo, Mika huutaa. - Mutta kantsis varmaan ladata se rauta ensin...
- Elä opeta isseäs naimaa, Reijo huutaa takaisin, mutta taittaa pyssyn auki. Savuava hylsy singahtaa jonnekkin heinikkoon. Uusi patruuna taskusta tilalle, pyssy kiinni ja lonkalle ja katse etuviistoon.
- Anna palloa!
Mika heittää. Toinen kiekko hajoaa tuhkaksi. Kolme seuraavaakin laukausta osuvat. Reijo on tyytyväinen. Ojentaessaan pyssyä Tarmolle hän ei malta olla kuittaamatta:
- Eikä kulunu mahottomasti sitä teippiäkää...
- Turpa kiinni eli se turpuu kiinni, uhkaa Tarmo ja nykäisee haulikon itselleen.
- Kohta neättö, miten rauta valittaa. Ladatessaan hän vilkaisee Mikan suuntaan ja kysäisee: - Ja Mika vissii jatkaa, sulla ku on nuo heitot semmosia ku pittääki?
- Vaikkapa, hyväksyy Mika ykskantaan. - Tuotko, Reijo, niitä kiekkoja muutaman?
- Ookoo! Reijo vie kiekot, Mika lataa heittimen ja asettuu heittoasetoon.
- Nyt! Tarmon äänessä on jännittynyt vire. Nyt ei saisi epäonnistua. Kiekko lentää melko matalalla mutta suoraan. Rata löytyy helposti. Ensimmäinen laukaus näyttää menevän yli. Tarmo korjaa alemmaksi ja toinen piipullinen tekee tehtävänsä; kiekko katoaa pupun suulta. Ilme sulaa hymyyn.
- Hieno laaki, vai mitä?
- Vai hieno, Reijo räjähtää. Perkele mulla ollu ku yks pati piipussa ja jätkällä kaks! Kyllähän jokkaine konetuliasseella soa osumaa vaikka mihin.
- Oma mikreenis, ku et älynny pisteä kahta patia. Eikä sinä ossais kahta peräkkäin ampuakkaa...
- Ampukaa nyt jumalauta vaikka neljällä patilla kunhan vaan ammutte, Mika puuttuu keskusteluun. - Ois kiva minunkin ampua pari kertaa tänä iltana. Vaikka Mikan kommentti tulekaan vihaisella äänellä vaan pikemminkin leikkiä tavoitellen, pojat vaikenevat. Tarmo työntää taas kaksi patruunaa piippuihin, ja Reijo huokaa ja pudistaa päätään, mutta ei sano enää mitään.
Loput neljä kiekkoa tipahtavat kaikki. Ensimmäinen kahdella laukauksella ja loput kaksi yhdellä.
Tarmon ilme on jo ilkikurinen.
- Pit vielä näytteä lopuks että osataan sitä yhelläki panoksella...
- Nii vissii. Reijon ääni tavoittelee tylyä sointia, mutta ilme on jo huvittunut. - Eipä oo, Poijjat ennen sattunukkaa kiekkoja jotka paukauksen paineesta särkyy ilimaa...
- Mummus särky ku sinua tek. Eiköhä nyt oo Mika vuoro. Nähhää seki ihme, että ite mestariampuja alentuu meille tavallisille kuolevaisille antamaan pienen näytteen.
- Kukas heittää, kysyy Mika. Hän kahlaa ruohikossa kohti ampumapaikkaa hyppäytellen heitintä kädessään. - Vaikka voin minä itsekkin heittää. Tiedän ainakin tarkkaan, mihin lätkä lentää.
- Ei mopolla mahottommiin, Reijo torjuu. Minä voin heitteä. Ei tuon pojan heitoista tulis kuitenkaa miittää....
- Jos kuitenki kantasit ne ampumahollille, Tarmo neuvoo. - Tulis ies samalle hehtaarille...
- Ehe ehe, kuittaa Reijo ja lähtee heittopaikaa kohti, tällä kertaa koko kiekkopussi mukanaan.
Mika lataa aseen kahdella patruunalla ja saa Tarmolta hyväksyvän silmäyksen. Nostaessaan aseen pystyyn perä kyynärmutkaa vasten hän kysyy Tarmolta:
- Kumpaan puolikkaaseen, oikeaan vai vasempaan?
- Mihin kumpaan puolikkaaseen? Ei kait se puolikkaita heitä...?
- Älä siitä välitä, sano vaan kumpaan.
- Kait sitte vaikka oikeaan, epäröi Tarmo. Mika tyytyy vastaukseen ja kääntyy Reijoon päin, joka onkin jo heittovalmiudessa.
- Ookoo!
- Joko? Oo nyt valamiina kuitenki.
- Älä huolehdi, kuoma. Täällä pesee.
- No sitte, myöntyy Reijo, vaikka häntä ihmetyttääkin, ettei Mika ota ampuma-asentoa eikä edes seiso rintamasuunta ampuma-alueeseen päin. Ähkäisten hän heittää. Kiekko lentää, ei niin kauniisti laakana kuin Mikan heitot, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Mika ei tee elettäkään. Vasta kun kiekko alkaa saavuttaa lakipistettään, räjähtää hän liikkeeseen. Haulikon tukki putoaa vasemmalle kämmenelle, perä imeytyy olkapäätä vasten, nopea pyörähdys, ase laukeaa ja kiekko hajoaa kahteen kappaleeseen. Vasen pala ottaa lisää korkeutta, mutta oikeanpuoleinen tipahtaa lähes suoraan alaspäin. Ennen kuin se ehtii kadota heinikkoon laukeaa ase kuitenkin toistamiseen ja kiekonpuolikas muuttuu pölyksi. Hiljaisuus on käsinkosketeltava. Hetken kuluttua Mika laskee aseen vyötärön tasalle ja toteaa:
- Oli päästä ruohikkoon piiloon, mutta onneks huomasin. Tyynesti hän poistaa tyhjät hylsyt ja puhaltaa puput savusta tyhjiksi. - Kun olis pumppuhaulikko niin sais kummankin palan...
- Kyllä se on vittua että tuo ei ollu vahinko, Reijo älähtää. - Miten sinä muka pystyit halakasemmaan kiekon kahtia?
- No ei ollu vahinko, kiirehtii Tarmo puolustamaan. - Se kysy multa ensin, että kumpi kappale ammutaan paskaks ennenku ampu. Sinä voa et kuullu ku kahhuutit heinikkoa...
- No ammuppas vielä. Ja vaikka pienempi kappale sitte tohjoks. Ei perkele...
Reijo sovittaa uutta kiekkoa heittimeen itsekseen mukisten. Otettuaan asennon hän vilkaisee Mikaa, jolla on haulikko avattuna vasemmassa kädessä ja oikeassa kaksi patruunaa.
- Kohta lähtöö, oo valamis, hän huutaa.
- Ookoo! Anna palaa, lupaa Mika, mutta ei tee elettäkään ladatakseen.
Enempiä kyselemättä Reijo huitaisee kiekon taivaalle. Jälleen Mika räjähtää nopeaan liikkeeseen. Patruunat piippuun, piiput kiinni, nosto olkapäälle, laukaus ja kiekko on taas kahtena. Tällä kertaa isompi kappale lähtee maata kohti ja pienempi hypähtää hankalan näköisesti kiekon tulosuuntaan päin. Toinen laukaus ja pienempi palanen murenee ilmaan.
- Minähän sanon, kiljuu Tarmo äänessään peittelemätöntä ihailua. - Nyt tul Revollekki tasapeä etteen ku löyty oikea mies tussarin taakse...
- Niin, kyllähän se... Mika avaa aseen ja ja alkaa kaivaa patruunoita taskustaan.
- Täytyy olla tietysti hieman onneakin...
- No nii, hannuhanhet, huutaa Reijo ja samalla hän jo heittää. Mika loksauttaa piiput kiinni ja ase laukeaa. Reijon pusero pelmahtaa oikean kainalon kohdalta. Hän jatkaa pyörähdystään kaatuen raskaasti kyljelleen maahan.
- Repo! Miten kävi? Tarmo lähtee juoksemaan Reijon luo. Mika epäröi hetken, lähtee sitten kävelemään perään. Kun hän pääsee toisten luo on Tarmo jo kääntänyt Reijon kasvot näkyviin. Mitään näkemättömät silmät katsovat taivaalle raukeina. Ilme on lähinnä hämmästynyt. Puserossa on laaja tummempi alue kainalon ja rinnan seutuvilla. Tarmo on polvillaan heinikossa ja hokee ääni vapisten:
- Ei se mittää, se ol vahinko… nouse ylös… elä mittää... Samalla hän pyyhkii verisiä käsiään heinikkoon. Vedet valuvat isoina karpaloina poskia alas. Mika seisoo hiljaa vieressä katse maahan luotuna.
- Minä olisin saanut nuo kaikki, hän toteaa itsekseen. Tarmo kääntää katseensa kuin hidasteltuna Mikan kasvoihin ja lopettaa hokemisen. Huulet yrittävät muodostaa vavisten kysymystä, mutta mitään ei kuulu.
- Nuo kiekot, Mika havahtuu selittämään kärsivällisesti, ja osoittaa aseen piipulla Reijon reiden alta pilkistäviin hajonneisiin kiekkoihin. - Olisin pystynyt ampumaan ne kaikki ilmaan...
Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!
-Jarppi 92