Elämän syksy Elämä harkitsi itsemurhaa. Se oli väsynyt pitämään liikkeessä miljardipäistä elollisten populaatiota. Sitä inhotti tuon maailmakaikkeuden tomun fanaattinen kiihko roikkua Elämän rippeissäkin viimeiseen saakka. Sitä loukkasi Materian käytös joka antoi ymmärtää että Elämä olisi jotenkin välttämätöntä olemassaolon kannalta. Ei se ollut. Ennen kuin Elämä oli syntynyt maailmankaikkeuteen oli Materiaa ollut olemassa jo miljardeja vuosia. Ketä Materia kuvitteli huijaavansa? Eihän Elämä itsekään pitänyt itseään mitenkään erikoisena, saati välttämättömänä olemassaolon kannalta. Olemassaoloonhan riitti pelkkä Materiakin. Ja mitä olemassaolokaan oikeastaan oli? Ei niin mitään. Täysin riippuvainen Materiasta, josta taas hän, Elämä, oli riippuvainen. Vaikka Materia tätä nykyä näyttikin kuvittelevan olevansa riippuvainen Elämästä. Joskus kauan sitten kun Elämä syntyi oli kaikki ollut erilaista. Materia oli tuntunut loputtoman taipuisalta aihiolta johon oli helppo upottaa luomisen tusk